Kerrotaan heti selvin sanoin: En todellakaan ostanut tätä tuotetta itse. Kävin elokuvateatterissa katsomassa ötökkämies 8 -elokuvaa. Ostin popkornit ja limpskan, sain kaupan päälle tämän limpskan. En ajatellut kusta housuuni kesken leffan, joten "säästin" tämän juoman kokeilun turvalliseen ja kontrolloituun ympäristöön.
On sanomattakin selvää kaikille seitsemälle Pallolaajennuksen lukijalle, että odotuksemme Coca-Cola Companyn uusille juomille ovat mitättömät. Kaikki zero-johdannaiset ovat myrkkyä, jotka maistuvat Tokmannin keskusvaraston hyllyn alle kaatuneelle Fairylle.
Hyi saatana. En ole koskaan ymmärtänyt kauniin brändin ja limun tärvelyä aina vain uusilla litkuilla, jotka häviävät alkuperäiselle 6-1. Mörkö löi kerran sisään ja minun mielestä sillä pitäisi mennä hamaan tappiin.
Väärien jumalien on kerrottu pukeutuvan pyhiin vaatteisiin ja huijaamalla soluttautuvan keskuuteemme levittämään pahuuttaan. Tästä on kyse Zero Cokiksessa. Sillä erolla, ettei zeroa juo Saatanakaan. Olette varmaan huomanneet, että Zeron ja oikean kokiksen tölkki on nykyään lähes samanlainen? Epäpyhää.
Nyt kun olen päässyt heristämästä nyrkkiä kohti taivasta ainaisen muutoksen pysähtymisen toivossa, voin kertoa juomasta näkemykseni.
Totuus on käsittämätön. Tämä on jostain syystä melkeinpä parempi kuin tavallinen Zero Cokis. Sanooko se mitään? Ei, koska Zero Cokis on hyökkäys ihmisyyttä ja sen arvoja kohtaan. Tämä juoma ei siis ole aktiivisesti ja hyökkäävästi pahaa. Onko se hyvää? No ei tietenkään. Tämä tuote on kokista, jonka kausimaku on vesi, väärennös ja kusetus.
Coca-Cola zero caffeine, zero sugar, zero calories on kuin Sami Hedbergin kertoma vitsi. Sen voi kuulla, mutta tuskin se naurattaa. Hedbergin huumorin kanssa yhteistä on myös sillä, että ei niitä vitsejä kukaan tervejärkinen halua kuulla, mutta mies ei silti lakkaa kertomasta vitsejään. Tätäkään juomaa ei kukaan halua, mutta sitä meille tuputetaan kuitenkin. Ei naurata. Pintaan nousee hämmennys ja kysymys, "miksi?".
Luettuasi tämän arvion, voit itse välttää tämän juoman ilmaiseksi saamisen. Ostaa ei ainakaan kannata. Osta aitoa kamaa. Se säväyttää ikuisesti. Se on oikea jumala.
