23.8.2020

UUSIA KOLIA 2: Kantasuomalaista vaniljakolaa

Tuskin olen ainoa, jonka ensimmäinen kokemus vaniljakolasta on Pulp Fiction -rainasta. John Travolta ja Uma Thurman ovat raflassa: Uma ottaa viiden dollarin pirtelön (minua kiinnosti, miten hyvä se olisi) ja tanssipoika Vanilla Coken (tämä eritoten kiinnosti). Jos ajatellaan, että Suomi oli ennen monessa suhteessa vartti-Neukkula, niin saatiin olla tyytyväisiä, että meiltä ylipäänsä sai normikokista. Vaniljakola, se kuulosti magical, mystical -tason juomalta, jota tietysti ei saanut oikein mistään. 

Ihan jonkun verran pidämme syömistemme ja juomistemme (kaiman tapauksessa joskus, kuten viimeksi eilen, myös mm. vessakäyntien) suhteen toisemme kartalla tekemisistämme Jussin kanssa. Toki siis, kun löysin kotoperäistä vaniljakolaa, niin heti raportoin siitä Lappiin. Lapinmies teki tyypilliseen tapaansa heti osuvan havainnon tilanteesta toteamalla: "Yleensä tuommoset tuotteet kusahtaa sillä, että se on myös joku lightversio samalla." Tämä on totta - ja niin vaikea ymmärtää, sillä sokerittomat juomathan ovat niin pahoja, että en juuri nyt edes keksi sopivan irvokasta vertauskuvaa.

Tämä Saimaan panimon tuote on kuitenkin sitä ihtiään. Sisältää sokeria, joten onnistumisen mahdollisuus on olemassa. Vaniljan maistamiseen liittyy kuitenkin vielä yksi mutta. En nimittäin tarkalleen ottaen tiedä, miten paljon pidän siitä. Makukolat ovat enimmäkseen outoja ja ennen kaikkea huonompia kuin aito kama. Persikka, kaneli, pliis... Cherry tekee tähän toki taivaallisen poikkeuksen. Vaniljasta en ole varma, että miten paljon pidän siitä, vaikka toisinaan sitä hölinkin. 

No anyway, annetaan Saimaan kolavedelle mahdollisuus. Kooky's Cola Vanilla, joka verkkosivuilla mainitaan "craft-limonaadiksi". Tuosta nimityksestä pitäisi vähentää makupisteitä, mutta olkoon. Itse maku... se totisesti on vaniljainen. Pitää melkein tarkistaa, että tölkissä ei ole sulanutta vaniljajäätelöä, mutta hapokkuus paljastaa craft-limonaadiksi. Jos vaniljasta tykkää, on varmaan kokeilemisen väärti. Itse en ole varma, miten paljon diggaan, mutta täytyy varmaan toistamiseen ostaa joskus, että pääsen varmuuten. 

Vaikka Vanilla cola ei ole kaikkien juttu, erityisesti arvostan Saimaan yritystä lähteä kolaskabaan. Se ei ole mitkä tahansa kisa, sillä kuka tahansa voi tehdä limettilimppaa, mutta kola on limsojen raskas sarja. Jos haluat nousta siellä huipulle, sun pitää voittaa Carl Weathers ja mitalisijoillekin päästäkseen vähintään Mr. T. Saimaalla on tehty salilla töitä sen verran, että mahdollisuuksia ainakin on ja kehään voi nousta - ja tajunnan niin salliessa poistua - pää pystyssä. 

21.8.2020

LUKIJAN KUVA: Sitä sun tätä


Nimimerkki "Pikku-Antti" lähetti Pallolaajennuksen Lukijan Kuva-palstalle oheisen kuvan Vesannon grillikioskilta jostain päin ruraalia Suomea. Annos oli nimeltään ”Sitä sun tätä”, johon vakiona kuului makkara, mutta koska Pikku-Anttia (luonnollisesti) himotti makkaraperunat, hän pyysi grillin rouvalta josko hän ystävällisesti korvaisi irtomakkaran makkispekkis-makkaroilla. 

Kysyttäessä tuntemuksia ateriasta Pikku-Antti kommentoi: "Ensimmäistä kertaa elämässäni koin pelkoa annoksen edessä. Jäin henkiin, mutta rintaani puristaa."

Kiitos kuvasta Pikku-Antti! Jos tuota katsellessa ei tule nälkä, niin sepelvaltimotauti tulee.

20.8.2020

UUSIA KOLIA 1: Lasipullokolaa aikuisten koossa, mutta missä maku?

Kun artikkelien välissä on vuosia, löytyy onneksi uutta testattavaa. Myös (ainakin mulle) uusia kolia, joista tässä eka. 

En ole koskaan käynyt Meksikossa enkä tiedä maasta paljoakaan. Mieleen tulee tulinen ruoka, huumekartellit, atsteekit (sic) ja jotain hajahuomioita, kuten Trumpin muurihimo. Nämä eivät välttämättä kerro maasta todellisuudessa mitään. Mutta mielikuvillahan elämässä mennään, siksi populistitkin saavat ääniä vaaleissa. 

Noihin mieleen tulleisiin asioihin ei voi mielestäni yhdistää sanaa "mitäänsanomaton". Tulinen ruoka voi olla mieleistä tai epämieluista, mutta on siitä joku mielipide ihmisellä yleensä. Samoin huumekartellissa työskentely, on se luultavasti värikkäämpää hommaa kuin perus virkabörjeily ja niin edelleen. Niinpä, kun kaupassa silmiini, sittemmin käteeni, osui meksikolaista kolaa, niin jotenkin vaisto sanoi, että tässä pullossa voi olla karaktääriä. Saatoin mielessäni haistaa jo varastollisen kuminauhoilla niputettuja dollareita, olisiko tässä kolassa vähän samaa?  

Oon itse ainakin ihan nevahööd Jarritos-kolasta ja vaikka Palliksessa on noin kolmetuhatta eri kolatuotetta käsitelty, ei haku tuottanut yhtään osumaa. Pullon mukaan 70 vuotta vanha tuote 120 miljoonan asukkaan Meksikon yhdysvalloista (Wikipedian mukaan maan virallinen nimi, opitpa jotain tänäänkin), myydään ihan nätissä 0,37-litran lasipullossa. Menin ulos aurinkoon, makasin riippumatossa. Kaikki eväät oli asetettu hyvään kolakokemukseen. 

Ja mikä on lopputulos? Mitäänsanomattomuus. Miten voikin olla mitäänsanomatonta kolaa. En nyt jaksa enää nousta katsotaan, että onko tämä valmistettu Meksikossa vai jossain päin Eurooppaa lisenssillä, mutta ei kyllä maksaisi vaivaa roudata Helsinkiin edes Keravalta. Eikä kaupasta kotiin. Yllättävän mitäänsanomatonta meksikolaisilta. Tai ehkä työskentely huumekartellissakin on oikeasti tylsää. Kuuluuko joku lukija kartelliin, niin että voisi kertoa? 


17.8.2020

Ruma Kebabinpoikanen

1800-luvun kovin kynänheiluttelija H.C. (Hardcore) Andersen pyöräytti aikanaan sadun Ruma Ankanpoikanen. Sepitelmässä epäsikiömäisen rumaksi ankaksi erehtyneesti luultu, certified persunluurannikon kansallislintu, temppis-sinkkuakin aidompi joutsen löytää ilon karuhkon poikakoti-nuoruuden jälkeen. Satu on tarina erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, mutta rajansa kaikella.

Pirkan Döner Pitakebab on poikkeuksellisen ruma eväs. Se on kaupan hyllyllä verhoutunut halpaan muovikolttuun, sen sisältö muistuttaa pigmentitöntä sellutiitin kuohkeuttamaa eläkeläisen pakaraa. Kalpea, rapeusasteeltaan vaahtoisa, pitaleipä kätkee sisälleen sattumanvaraisen klöntin kebab-oletettua lihaa. En lukenut minkä lajikkeen kissanliha oli kyseessä. Kylkeen tarjoillaan pussukkaa, jossa on kylmää kebab-kastiketta.

Pakkauksessa mainitaan, että annos lämmäytetään mikrossa, mutta on herkullista myös sellaisenaan. I call bullshit on that one, dawg. En kokeillut, mutta äärimmäisen kiireiseen kuolemantyyliin se voi sopia. Tai jos on vaan niin pohjalla, ettei millään ole enää väliä. Muutenkin tämä eväs tuoksahtaa syrjäytymiselle.

Mikrossa pitakebabin koostumus muuttuu, jähmeä teollisesti robotin ruumiinaukosta linjastolle törähtänyt käntty muovautuu säteilyenergian voimalla veltoksi. Uusi koostumus muistuttaa lihavuusleikkauksen jälkeisen laihdutuksen aikaansaamaa ylijäämäihoa vyötäröllä. Homma ei meinaa pysyä aloillaan edes jämäkällä otteella.

Kylmät lihalastut pitaleivän ytimessä eivät ole kotoisin Michelin, tai edes Nokian Hakkapeliitta keittiöstä.



Jotenkin akrobaattisesti sain soossit ruikattua sisään ja ryhdyin nautiskelemaan. Makua voisi kuvailla viehättävän inhottavaksi. Tuotteesta sellaisenaan puuttuu lähes kaikki joka tekee pitakebabista hyvän. Annos vaatii enemmän tuunaamista kuin maahanmuuttokriitikon bemari. Silti tässä on kaikessa alkukantaisuudessaan ainesta olla ihan hyvä eines. Pieni salaatin rouske leivän välissä voisi suoda armeijan b-miestäkin löysemmälle olemukselle hieman ryhtiä.



Pohdin, mutta laiskuuttani en testannut käyttää pitaa pannulla vähän rapsakoitumassa. Kenties voileipägrilli toisi kaivattua selkärankaa tähän mättöön. Joku lukijoista voi testata, itse en aio tähän tuotteeseen enempää sitoutua. Vaikka ankasta saadaankin joutsen saduissa, tämä kebab ei kykene suoristamaan kaulaansa kovin korkealle.

15.8.2020

Koivistolainen 2010-luku Wrap Up

Vuosikymmen vaihtui tuossa hetki sitten. Siis se vuosiluvun numero toinen oikealta. En halua tähän mitään matemaatikkospekulointia siitä, että vuotta nolla ei ole olemassa. Vuosikymmen vaihtui ja ihmiset tekivät someen tilinpäätöksiä henkilökohtaisesta elämästään. Tilinpäätökset omasta elämästä, let's face it, eiiivät ole kiinnostavia. Useimmathan toki pitävät siitä, että voivat kirjoittaa itsestään, oi olen rakastanut ja menettänyt, mutta kuka jaksaa lukea. Kansainvälisen ruokabloggarin sutkauksia ruoasta toki jaksaa, tässä siis tärkeimmät huomiot vuosikymmenestä. 

1. Olutkulttuuri muuttui, muuttuiko muu?

Yritin miettiä, mikä olisi suomalaisessa ruokaskenessä, ravintolamaailmassa tai missään muuttunut vuosikymmenen aikana. Vaikea kysymys. Eineksiä myydään edelleen, vaikka Kokkikartanosta ei oltu ennen kuultukaan. Kanaa myydään aina vain enemmän, vaikka hunajamarinointi onkin mennyttä (vai menikö jo ekalla vuosikymmenellä). Ravintolamaailmaa dominoi edelleen hampparit, kebu, thaikku-kinkki, vaikka kaikkiin noihin on nykyään liitetty sushibuffa ja tulihan Suomeen myös Taco Bell. Kaikki on pohjimmiltaan ennallaan, mutta luuloni voi johtua siitä, että oon ollut varsinkin vuosikymmenen jälkipuoliskon koko ajan joko kotona tai töissä, eli syönyt broilerisuikaleita tai Amicaa. 

Mutta. Kuolemaksenikaan en muista, miten olutta juotiin 2010-luvulla. Sen tiedän, että itse join ainakin yksinkertaisemmin silloin, eli halpaa lageria. Johtui osin toki siitä, ekan vuosikymmenen ajan olin marginaalisesti köyhempi kuin toisen. Mutta myös mausta ja tottumuksesta. Oliko valikoima kaupassa silloin millainen? On sen täytynyt muuttua. Suomessa on aluettu itse tehdä pirusti erilaista olutta ja tajuttu muutenkin, että vaalealle lagerille on muutakin vaihtoehtoa kuin jouluinen hulluttelu, eli suklaan kanssa tölkki tummaa lageria (tämä oikeasti joku tutkimustulos jouluoluista vuosien takaa). 

2. Vuosikymmenen suurin menetys: Vihreät (ei puolue)

Kuva: Arkistokuva
Mulla ja Jussilla on tunnetusti vanhat vitsit ja jutut. Ja tiettyihin asioihin palaamme kerta toisensa jälkeen, kuten vaikkapa Pallolaajennuksen toisen aallon aloittaneesta lasipullokolajutusta voi päätellä. On ehkä kuitenkin yksi asia, johon palaamme jos ei useammin, niin ainakin nostalgisemmin kuin muihin. Suuri rakkaus päättyi suureen menetykseen: Rainbow'n Vihreät, nevafoget. Ne oli mun Romeo, mä olin niiden Julia. Vuosikymmenen isoin menetys hands down.

Nää on ihan legendaarisella tasolla, jossa fatkojakaan ei enää tarvita. Mutta olihan ne hyviä! Hävinneet jo aiemmin kuin muistin, 2012 nimittäin Jussi on kysellyt niiden perään, lolz. Kannattaa tsekata myös alkuperäinen artikkeli. Allekirjoitan tekstistäni yhä joka sanan, mutta tärkeämpää on se, että tuo pöllökuva on ehdottomia suosikkejani Jussin otoksista tässä blogissa. Levätkää rauhassa Vihreät. 

3. Vuosikymmen yhdellä sanalla: tölkistyminen

Jos pitäisi kiteyttää 2010-vuosiluku yhdellä sanalla, niin se sana olisi tölkistyminen. Tölkit, my god, tölkit. Tämä siitäkin huolimatta, että vuosikymmenen jälkipuoliskolla kiihtynyt olutskenen muutos on varmaan ollut lasipullomarkkinoille hyväksi. 

Kai taustalla lienee joku lakimuutos, joka teki esim. oluen myynnistä tölkissä kannattavampaa. Tervetullut muutos tämä. Yksi vakihokemistammehan on edellä mainittu lasipullokola, mutta mitä tulee esimerkiksi olueen, niin itse näen sille kaksi vaihtoehtoa. Tölkki tai stobe. Tiedän Jussin ajattelevan tästä eri tavalla, mutta pääsäätöisesti tölkki > lasi-/muovipullo. Kaksi poikkeusta, toinen mainittu on tuo kola ja vissyssä toisaalta muovipullo on jostain syystä paras. 0,33-kokistölkkiä ei ole arkikäytössä voittanutta.

2010-luvun suurin ja merkittävin muutos, päästiin eroon lasipullojen roudaamisesta ja rumista pulloista. Suomalainen, vuonna 1953 käyttöön Väinö Paasosen suunnittelema pullo eritoten on niin epäviehättävä, että tätä ei jäänyt ikävä. Kruunukorkki, helvetinmoinen vaiva. Kuinka monesti pitänyt jollain polkupyörällä avata pullo nuoruudessa. Kyllä suon lapsilleni paremmin elämän kuin itselleni tässäkin suhteessa.

13.8.2020

Tiesitkö, että jäätelöautosta saa pizzaa?

Sattuma puuttui peliin. Astuin etuovestamme ulos, tarkoituksenani viedä paskavaipoista täyttynyt roskapussi naapurin postilaatikkoon. Suunnitelmiini tuli oitis muutos, kun kuulin hienoista ylinopeutta ajavan jäätelöauton vääristyneen renkutuksen pyyhältävän ohi asuinkompleksimme. 

Heitin roskapussin luontoon ja painoin rivakoin askelin jäätelöautolle. Peräloosteriin oli printattu valikoima ja hinnasto. Valitseminen oli hankalaa, koska itse tuotteet olivat kuvia ja visuaalinen stimulantti vajavaista. Lukea silti osasin ja P-I-Z-Z-A kirjainten seksuaalissävytteinen merkitys avautui minulle kuin vanhasta muistista. Ja kuten aina ennenkin, tilasin pizzaa, jos sitä kerran oli tarjolla.

Huvituin kyllä, sillä miksi ihmeessä jäätelöautosta saa pizzaa? Mutta ajat ovat kovat ja valikoimaa pitää laajentaa. Jälkikäteen jäi harmittamaan etten kysynyt olisiko jäätelöautosta saanut myös nuuskaa. 

Ostin kaksi pakettia jäätelöauton salami pikkupizzoja, jotka pakkauksesta päätellen olivat matkanneet Persunluurannikolle Saksasta asti. 12 pikkupizzan paketti maksoi 3,95 euroa. Ihan ok diili, etenkin jos kaupat tehdään kotipihalla.  Ja onhan siinä pientä "elämystä" kun ostat pizzaa jätskiautosta. Ostin myös Valion vanilja Puffet jätskejä, koska olen tylsä, taantunut perheenisä vailla kykyä tehdä räväköitä päätöksiä.



Ihan hyviä suolapalojahan nämä olivat, eivät makukokemukseltaan juuri eroa Lidlin Picco Pizzi-tuotteista. En ihmettelisi, jos ovat samaa kamaa, eri pakkauksella. Tiesin mitä saan ja erityistä jäätelöauton pizzoissa onkin juuri se, ne ovat jäätelöauton pizzoja. 

Pitää kysyä roska-auton jätkiltä ensi kerralla, onko niilläkin pizzoja myynnissä?

8.8.2020

Coca-Cola Energy – Pyhäinhäväistystä vai Pervitiiniä?



Ystäväni, toverini, veljeni, veikkoseni toi minulle ulkomaanmatkalta ylpeänä Coca-Cola Energy-tölkin. Ei yhtä, vaan kaksi. Hän aprikoi, että pitäisin siitä. Arvostin ajatusta, ja eritoten vaivautumista. Cokis energiajuomaa kun saa ihan täältä Persunluurannikoltakin, mutta kaikkihan on ulkomailla parempaa.

Sain tölkit jo miltei vuosi sitten, koska eihän kukaan ole kohta vuoteen käynyt missään. En ole uskaltanut juoda niitä, koska ensinnäkin Kokis variaatiot (kirsikkaa lukuunottamatta, tietenkin) ovat pyhäinhäväistyksiä. Eihän kukaan piirrä Mona Lisan päällekään textmarkerilla! Miksi täydellisyyttä pitää varioida? Lisäksi pelkään, että aivoni sulavat, ja tämän maistamatta fairyn makuisen virtsanäytteen maku korvaa synapseissani oikein kokiksen maun. Pelkään tärveleväni ikiaikaista perintöä, makunystyröideni kotoisaa rytmiä.

Seuraava on muodikas live twiittaus tyyppinen gonzales-reportaasi kokemuksestani Coca-Cola Energyn parissa:

Päätin antaa juomalle kaikki mahdollisuudet. Olen lomalla, juoma on kylmentynyt mökin todella kylmässä jääkaapissa kolme päivää. Olen myös henkisesti valmis.


Hakeudun omaan rauhaan, makunystyräni ovat niin valmiit kuin ne koskaan tulevat olemaan.


Ensireaktioni on pään notkahdus taaksepäin ja pelko myrkytyksestä. Otan varmuudella kyypakkauksen sisällön sisäisesti.Hyi jumalauta mitä mönjää tämä on!


Maku on kuin kolamehujää olisi jätetty viikoksi Mosambikin aurinkoon, jossa spitaaliset olisivat talloneet sitä jatkuvasti.

Tässä on etäinen kolan maku, kaikki muu maku on kolan häpäisyä. Seassa on varmaati astianpesuainetta, ei mitään Fairyä vaan Rainbown halvinta tinneriä.


Olen kuitenkin sitoutunut etovaksi muotoutuneeseen makutestiini. Silmät kiinni yritän kaataa koko tölkin kitusiini. Pelkään kehossani piilevien syöpäsolujen saavan tästä samat voimat kuin Hulk saa gamma-säteilystä. Tämä litku on varmaati radioaktiivista ja viimeisin eläin jota koskin oli sääski, kenties minusta tulee hyttysihmishybridi. Sekin on lohdullisempi kohtalo kuin koko tölkin juominen loppuun. 


Haluan kaataa loput maahan, mutta se olisi varmasti ympäristörikos. 


Tätä ei pelastaisi edes pirtu.


Pallolaajennus viimeinen tuomio Coke Energylle? Jos aiot myrkyttää pomosi, tee se tällä. Muuten älä koskaan maista. Otin riskin teidän vuoksenne. Minä kärsin kolaristillä ettei teidän tarvitsisi. Älä anna sen valua hukkaan maistamalla tätä myrkkyä.



3.8.2020

Venäläistä "kolaa"?

Pikaisen googlailun (eli löytämäni ensimmäisen tilaston) mukaan, noin 50 prosenttia Venäjän viennistä ja on maakaasua, öljyä yms. Kuulostaa uskottavalta, mennään tolla. Harvoin mitään venäläistä tuleekaan ostettua nyt, kun bilateraalikauppaa ei ole toviin käyty. Heinäkuu oli kuitenkin osaltani villi, sillä ostin peräti kahdesti Venäjällä valmistettuja tuoteita. Ensin ostin partahöylääni ehkä noin 15 erimerkkistä partaterää testiin ja näistä parikin oli Iivana Julman nurkilla valmistettuja. Koska tämä ei ole mikään hipsterskägäblogi, en aio niitä käsitellä tässä, vaan pysymme elintarvikepuolella. 

Neuvostoliitto on ollut 1970-luvulla varmaan aika puiseva paikka asua. Joskus Hrutsovin (anteeksi kirjoitusasu) aikaan ehkä vielä oli jotain toivoa jostakin, mutta Breznevin (anteeksi kirjoitusasu) pysähtyneisyys on varmaan lähtökohtaisestikin ankeaa paikkaa ankeuttanut vielä lisää monta pykälää. Kolaa kuitenkin sai Neukkulan loppuaikoina. Kuten varmaan aiemminkin on aihetta sivuttu, kun olin pieni - siis tosi pieni - 1980-luvulla, niin luulin Pepsin olevan Neuvostoliiton vastine Kokikselle. Kylmän sodan kahden mahdin vastakkainasettelu oli kai niin iskostunut pieneen Mieleen, että tulkitsin kaiken itä-länsi-taisteluna ja toisaalta, jos itänaapurista jotain joskus näki, niin kuvissa oli Pepsiä. Järkeenkäypää lapselle kai jollain tapaa, mutta toki väärin. Pepsi oli vain ensin onnistunut tunkemaan Neukkulaan ja aloittamaan tuotannon 1970-luvulla ja saanut hyvän jalansijan. Kokkeli seurasi perässä vasta kasarilla. 

Mutta niin, entäs ajalla ennen Pepsiä? Tästä olen viisastunut vähän nyt heinäkuun aikana huomattuani monissa kaupoissa kuvan Baikal-juomaa. Vielä nykyäänkin Venäjällä valmistettava juoma näyttää tehneen uudeen paluun ainakin Suomeen -  alkuperäisellä reseptillä. Eipä kai pitäisi ihmetellä, kohta kai Volgogradkin nimetään Stalingradiksi uudelleen, kun kaikki vanha nousee arvossa Venäjällä. En kannata kommunismia, mutta retroperttinä ja kolatutkijana ostin minäkin Baikalia. 

En lopulta tiedä, mitä juomassa on, mutta joskus about 1970-luvun alussa lanseerattu juoma selvästi jäljittelee kolaa, niin sitä voidaan siis arvioida kolamittareilla. Ostin 1,5 litran pullon, josta join pari lasillista, loput jäi kaappiin väljähtymään ja lopulta kaadoin pois. Riittänee arvosteluksi. Totisesti Neuvostoliitto on ollut 1970-luvulla varmaan aika puiseva paikka asua. Eivät ole neukut tienneet, mitä ovat saaneet, kun oikeaa kolaa alkoi tulla. Mikä lie sitten ollut Pepsin vaikutus 1980-luvun uudistuksiin ja lopulliseen rautaesiripun hajoamiseen? Kyllä se, jos Baikalin on voinut vaihtaa Pepsiin, kuten jostain lukemani mukaan tapahtuikin hyvin tehokkaasti, niin kyllä siinä muutkin "vaihdot" alkaa käydä mielessä. Jos lukijoissa on poliittisen historian tutkijoita, niin aiheen saa varastaa syvempään tutkimukseen. Baikal-juoma sen sijaan, sitä en edes varastaisi.