28.10.2012

Ota soppaa, heitä ääni

Ihmiset muistavat varmasti ansiokkaan, kiitellyn ja palkitun Vaalit 2011 -juttusarjamme. Nythän on vaalit taas, tänään lasketaan äänet ja kuullaan selitykset. Urpilainen varmasti ihan ensimmäiseksi kiittää jotain ja Soini sutkauttaa jotain sellaista, mitä me kansa syvällä sisimmässämme ajattelemme, mutta Palliksessa ei ole vaaliteemaa.

Miksikö? No lähinnä kai siksi, että kuntavaalit on vähän kuin vaatteiden läpi harrastettu petting, eli ei läheskään niin kovaa shittiä kuin esmes eduskuntavaalit. Meikäläinen sai ekaa kertaa äänestää kuntavaaleissa. Muistaakseni lampsin Vaajakosken postiin ja kirjoitin lappuun Matti Nykänen. Olin 18, anteeksi. Sen jälkeenkään kuntavaalit eivät ole kamalasti kiinnostaneet.

Ärsyttävintä on se, että en ole saanut edes vaali-ilmapalloa käsiini. Lapseni diggaa palloista niin, että kelpuuttaisin sellaisen vaikka persuilta tai KD:ltä, mutta ei. Jotain ruokaa sentään tänään sai Helsingin keskustassa. Mäkkärin ikkunasta näin, että Persut tarjosivat soppaa, joka on vaihtelua sille populismille, jota ne tarjoaa sitten taas neljä vuotta. Kokkareilla oli ainakin kahvetta, mutta pikamulkaisulla parhaimman valttikortin pakasta veti edistyspuolue, jonka jotkut pölhökustaat näyttävät herättäneen henkiin.

Edi-tyypeillä nääs oli Dr. Pepperiä tarjolla ständillä. Senkin kyllä skippasin, sillä en halunnut joutua keskustelemaan kenenkään yli-innokkaan ja/tai epätoivoisen poliittisen broilerin kanssa. Eli se niistä vaalitarjoiluista.

Kiinnostaa kuitenkin, jos joku armas lukija on vaalihoukutteluun törmännyt. Oliko persujen sopassa lihaa, tarjosiko kokoomus Salen kunniaksi Presidenttiä, oliko se keskustan nokkamies, jonka nimeä kukaan ei muista, leiponut? Kertokaa.

1 kommentti:

  1. Mä oon käytännössä elänyt pari viime viikkoa töissä vaalimarianneilla. Siellä on duunissa yksi yli-innokas demari kampanjoinut näyttävästi ja joka päivä on ollut kulho täynnä namuja.

    VastaaPoista