28.2.2011

Puhtaat valkeat kuitit eli kirjaruokalistalotto

Toisten ihmisten kauppakuitteja löytyy milloin mistäkin. Kirjaston kirjat ovat yksi hyvä paikka, sillä allekirjoittanut ei ole ainoa, joka käyttää niitä kirjanmerkkeinä (kyllä, osaan lukea!). Vaimoni löysi taas yhden tsibaleen ja sai ihan hyvän idean.

Mitäpä jos tekisi joskus niin, että kirjan välistä löytyvän kuitin perusteella tekisikin itse ruokaa. Ostaisi samat emmeet ja väsäisi niistä jotain. Hah, olisipa melkoinen haaste tuo. Se tietysti saattaisi alkaa vaikuttaa kirjavalintoihin. Tietynlaiset kirjat houkuttavat tietynlaisia lukijoita, joten sillä pystyisi minimoimaan riskinsä ja saamaan haluamaansa sapuskaa.

Ainakin Sophie Kinsellan voisi jättää suosiolla hyllyyn (tästäkin syystä), sillä luultavasti ostoslistalta löytyisi jotain ituja ja kookosmaitoa ekomaakaupasta. Naisopiskelijapöperöä, nääs. Jos haluaa ukkomaisempaa safkaa ja HK:n sininen ja keskiolut on juttusi, kannattaa rohmuta Arto Paasilinnaa. Niiden välistä löytyisi varmasti joku sellainen. Tiedostavaa ruokaa halajavan kannattaa lukea tiedostavaa kirjallisuutta. Perus-Kantin välistä varmasti löytyy puna-avokadoja ja uppopaistettuja viiriäisenmunia sisältäviä knoppimaisia ruokia, joita voit syödä samalla, kun opettelet siteerauksia ulkoa: "Tiede on järjestettyä tietoa, viisaus on järjestettyä elämää." ja sitä rataa... Suklaan ystäville tietenkin Raija Orasta. Se on ihan helppoa, kun vähän miettii.

Hus kirjastoon siis ja sieltä ruokaostoksille. Jos rohkenette kokeilla, kertokaa tulokset :)

4 kommenttia:

  1. Ite käytän kirjanmerkkinä lainauskuittia. Ehkä siitäkin vois eräänlaisen reseptin saada: lainaa kaikki kirjat jotka edellisen lukijan kuitissa on merkitty lainatuksi. Ja toivo vaikka että yksi niistä olis keittokirja :)

    VastaaPoista
  2. Korjaus: Kinsellan lukijan kirjan välistä löytyisi kyllä jotain (kevyt)tuorejuustoa, Fitness-patukoita ja pepsimaxia. Tai jotain muuta yhtä mautonta ja kaupallista.

    Esimerkiksi Safran Foerin lukijat on tuollaista itu-kookos-tyyppiä.

    VastaaPoista
  3. Heh sna!, vaarallisesti voi elää monella tapaa :) Olisi aika tylyä, jos listalta löytyisi Painonvartijoiden "Hauskasti kasviksista" tai jotain muuta vastaavaa...

    VastaaPoista