29.10.2011

Lidl dominoi meetwurstipeliä kaudella 2011-2012

Lidlin Dulano tekee saman meetwurstille, mitä Dominik Hasek teki jääkiekkomaalivahdeille 90-luvulla. Spice up the game, son!

Voin varauksetta suositella koko Dulanon suolaisten leikkeleiden valikoimaa. Kuvan kaltaisia lootia saa ainakin neljää eri makua, mukana tavallisempaa metua, italialaistyyppistä  ja tällä kertaa mukaan tarttunutta tulista metukkaa. Melkein täytyy myöntää että nyt 27-vuotiaana I'm done with the same old metukka. Venäläiseen metuun kyllästyin jo lukiossa. Kotimaisella on menty tähän asti ja nyt kaipaan uusia haasteita ja makuelämyksiä leipäni päälle. Aistini kaipaavat uudenlaisia meetwursteja, muuten ne surkastuvat.

200g paketti suolaista ylivoimaa maksoi 1,99€. Ei kovin paha hinta elämyksestä joka voi muuttaa elämän. Koko metukkaurani aikana en ole tavannut näin raikkaita leikkeleitä. Meetwurstialalla ällöttävin juttu on harmaantuva metukka, tiedäthän viikko sitten avatun paketin jonka viimeiset siivut näyttävät arpikudokselta uimahallissa. Dulanoihin on pumpattu riittävästi punamultaa, ettei harmaantumista ole ainakaan vielä havaittu. Suhteemme tosin on vasta nuori, mutta ennustan sille onnellista tulevaisuutta. Mies ja meetwursti, a match made in heaven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti