3.9.2011

Mmm-hmmm... This I-iis a tasty burger.

Burgeri (kuvassa) on osa kulttuurihistoriaamme, kuten Michelangelo ja kasvoille laukeaminen. Yksi päivä mietin tuossa klassisia hampparikohtauksia jostain kovista elokuvista. Juutuubista löytyi muutamia. Väkisinkin olen unohtanut jotain, joten kertokaa, jos muistatte. Tässä kuitenkin pari hyvää päiviemme ratoksi:



Samuel-motherfucking-L-Jackson. Jos se sanoo, että burgeri on tasty, se on tasty.





Valituksessa on perää, mutta legendojen mukaan mallipurilaiset on koottu tikkujen avulla ja kuvattu kylmänä, eli ei ne herkullisia olisi, vaikka kuohkeilta näyttävät. Mietin vaan, että miten Mac-10 vaikuttaa palvelun nopeuteen hampparijointissa. Pitäis kokeilla. Ja katsoa tuo leffa taas. Ollut to watch -listalla jo pitkään. Ehkä käyn Play.comissa.





Munakkuus osastolle menee tääkin. Aijjai, keski-ikäisen miehen padottu viha. Jotkut uskaltavat päästää sen ulos sen sijaan, että hukuttavat sen Suomi-viinaan. Maltan tuskin odottaa, että kerään vielä sellaiset 15 vuotta kaikenlaista smäidää sisälleni ja sen jälkeen annan sen turskahtaa ulos.



Tän vika pätkän upottaminen on estetty.
Ärsyttävää. Vaikka tää ei varsinaisesti ole hampparipätkä, vaan enemmänkin pippurijuttu, niin silti lisään sen tähän. Klassikkoelokuva - syvällinen ja koskettava. Tulee mun ja Jusan keskipohjalaiset roadtripit mieleen. Meillä tosin ei ollut mopedeja vaan heillä. Ja ne olivat Neuvostoliistosta...

4 kommenttia:

  1. Koko elokuva osuu teemaan, mutta tässä pieni otos: http://www.anyclip.com/movies/clerks-ii/vfscJtutJhbbtY/

    VastaaPoista
  2. Joo, olisin tuon lisännyt listaan kans, mutta en löytänyt sopivaa pätkää. Hyvä leffa.

    VastaaPoista
  3. Mistäs tuo alkuperäinen burgeri on kuvattu?

    VastaaPoista
  4. En valitettavasti muista. Joku Mäkkärin spessuburger... Kuvattu todnäk. Kluuvin Mäkkärissä :)

    VastaaPoista