27.9.2011

Yllättävä tutkimustulos: tässäkö syy Koiviston sairauteen?

Ilmaista kolaa Sonispheressä. Tai siis kyllä ineen piti maksaa.
Jumaleisson. Erinäisiin, lähinnä ruumiini turpoamiseen liittyviin syihin perustaen en pitkään aikaan syönyt yhtään juustohampparia. None. Zero. Zilch. Kolaakin join selkeällä säästöliekillä. Kuvittelin, että laihdun ja olen taas kohta kuin nuori Tom Cruise. Taas meni metsään ja itkukin siellä pääsi kuin Häkkisellä Monzassa.

Nimittäin tulin sairaaksi. En mitenkään pysty näkemään, että syy olisi mikään muu. Muuten olen elänyt täysin samalla tavalla: nukkunut, ollut töissä ja vittuillut joka suuntaan. Ainoastaan juustot ja kolan pudotin pois ja wädäm! tulin sairaaksi. Kirjoitan aiheesta luentopäiväkirjatyylisen itsereflektion, niin eiköhän ne sen Lancetissa julkaise.

Ihan tilanteen tasaamiseksi vedin aamulla juuston ja nyt illalla ehtaa kolaa, joten enköhän huomenna ole taas terhakkana kuin terrieri. Pitänee ottaa opiksi ja olla pitämättä liikaa taukoja noiden terveystuotteiden saannissa.

Btw. viikon sosiaalisen median anekdoottina mainittakoon, että Kokiksella on reilut 34 000 000 fesefania. Aika hermeettinen määrä. Mietittiin Leinosen kanssa kuitenkin, että kyllä Pallis perkele ohi menee heittämällä. Tällä läpänderillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti