15.12.2020

Kuiva lihaa, nimensä veroista

Kuivaliha menee kategoriaan "asia, jota olen ihmetellyt aina". Poislukien vaellukset ja ehkä se, kun villissä lännessä kootaan posse ja lähdetään postivaunujen ryöstäjän perään, niin en ymmärrä, miksi ihmiset ostavat kuivalihaa. Kaupoissa sitä näkee ja niinpä itsekin päädyin ostamaan sitä kokeeksi. Halusin lisätä ymmärrystäni. Jos sitä kerran myydään, niin onhan siinä joku järki oltava. Ja vaikka ei olisi, voin  vähimmillään voin kuvitella hetken olevani Juho Kaaponpoika Helapää Amerikan laitumilla.

Otin randomisti kuvan tuotetta, jota oli lähikaupassa tarjolla. Tuote oli sitä, mitä luvattiin. Kuivaa ja luultavasti lihaa ja lisäksi habaneroa. En tiedä sitten, jos siannahkaa kuivaisi, että erottaisiko sitä tästä? Periaatteessa kai ok tuote, mutta ei oikein sellaista, mitä ostaisin ja josta maksaisi. Ainakaan näin paljoa. Vähän niinku joku kysyisi kattoon jääkiekon KHL:ää. Ei mitään sitä vastaan, mutta miksi mennä? 

Tuotteessa minua jäi harmittamaan muutama kohta lihaa, jossa tuntui, että oli mennyt vähän sorkkaakin joukkoon. Tähän kilohintaan odottaisi tasalaatua. Tietysti kyseessä luonnontuote, niin pitänee ymmärtää. Seinfeld-sarjaa lainatakseni: jumala loi eläimet, jos on niiden laadussa valittamista, niin valita sille. Mutta palaan siihen, mistä lähdin: mihin tää on tarkoitettu? Kaljan ja Netflixin kanssa katsottavaksi vai mitä? Tällaisille snäksihenkisille tuotteille vaikea keksiä muutakaan käyttöä. Aika heviä olisi korvata lounas tällä. Joku viisas lukija, jos niitä on, niin valaiskoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti