Taas on elämä laittanut kapuloita sen verran rattaisiin että nenääni koristava mustapääviljelmä osoittaa Ranskaa, maata, jossa valmistetaan suomalaisten paskimmat henkilöautot. Kuten kaikkien muidenkin suurten tragedioiden taustalla, myös tämän matkani Galliaan oikeuttaa nainen.
Miikka Kiprusoff pelasi juuri kenties viimeisen pelinsä Calgaryssä ja sai seisovat aplodit yleisöltä. Tämä on todennäköisesti nykyisen inkarnaationi viimeinen matka Ranskaan, joten odotan vähintään seisaaltaan vittuilua paikallisilta. Oikeastaan saksalaiset sen vittuilun aloittivat heittäytymällä lakkoon, Lufthansan lentoni lakkasivat olemasta, joten jouduin koukkaamaan elämyslomalleni Oslon ja Pariisin kautta, josta jatkoin luotijunalla Lyoniin. Sen verran pitää spoilata että luotijuna ei ole aivan nimensä veroinen, matka ei sisältänyt ammuskelua tai muutakaan jännittävää. Aika lujaa se meni ja onhan se ihme etteivät sisuskalut räjähtäneet moisessa kyydissä. Vauhtia ei oikeastaan hahmottanut, koska oli pimeää. Luotijunan sijasta antaisin kulkuneuvolle nimen vauhtijuna, ei tulisi tällaisia pettymyksiä.
Jos näinkin monimutkaisen matkan aikoo tehdä ja vieläpä jäädä eloon blogauttamaan asiasta, on reissun varrella varmistettava että elimistö saa riittävästi pekonia. Tankkaamisen aloitin jo Persunluurannikolla, tarkemmin Hesa-Vantaan lentsikkakentällä. Ostin 6,60€ maksavan kana-pekoni-bbq -kolmioleivän, puolen litran Pepsillä kymppi puhkeaa kuin parturi-opiskelija Raumanmeren juhannuksessa. En nyt sanoisi että leipä ansaitsi palveluksistaan 6,60 euroa, mutta kyllä täytyy myöntää, että kolmioiden kärkipäähän tämä menee. Köyhien kolmioleivissä kana on jauhettu mössöksi ja sitä todennäköisesti ei edes ole mössön seassa, mutta Homemaden leivissä on ihan oikeita kanapaloja. Yllätyin positiivisesti kun kolmioleivän nauttiminen vaati muutaman puraisun ja makustelun tavallisen inhon pidättelemisen sijaan. Kana oli sotkettu pekonin palasista loihdittuun herkkusoossiin. Ei kuitenkaan tuhlata palstatilaa kolmioleipiin, jos tarjolla on Oslossa nautittua
Pizza Hutin pekonislaissia!
Laskeuduin vuonojen keskelle Osloon äärimmäisen turbulenttisen lennon jälkeen, kiitollisena eloonjäämisestäni päätin budjetoida 46 paikallista kultarahaa (noin 6 euroa) yhteen slaissiin Pizza Hutista. En ole triumfanttisen ja muutenkin voittoisan elämäni aikana asioinut "Jumalan lounasruokalassa" kertaakaan, joten jännitys oli suuri upottaessani harvahkot hampaani pekonislaissiin. Kyllähän tämän hintaisen pizzapalan täytyy jo vakuuttaakin, mutta sanottakoon, että olisin siltä istumalta karnivoinut sisuksiini kokonaisen pizzan ilman hengähdystaukoja. Taika tässä slaississa oli sen mehukkuus. Mehukkuus erottaa kansainvälisesti tunnustetut pizzat kotimaan känkyistä, joiden mehukkuus on usein valheellisesti rakennettu halvan juuston liikakäytön verhoon. Pakko poiketa ryöstöretkeni määränpäässä Lyonissa paikallisessa Hutissa varmistamassa oliko kyseessä norjalainen säkäslaissi vai the real deal?
Ranskan retkiini pohjautuva, kriitikkojen tukevassa humalassa ylistämä,
Francois Delecour-juttusarja on palannut tauolta ja tulet nauttimaan sen käänteistä tulevan viikon aikana. Voit tutustua aiempiin seikkailuihini Euroopan mätäpaiseessa
Francois Delecour-linkin kautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti