6.8.2013

Yllättävä tieto suosikkioluestasi!

Surkeasti loppuuan kohti kuihtuvan kesälomani alussa olin käymässä Raahessa. En nähnyt Petri Keskitaloa, mutta jotain muuta mielenkiintoista kyllä. Prismassa, jossa kerran olen pudottanut kihlasormukseni perunalaariin.

Tai ei kai se Prismassa vielä ollut, mutta sieltä kuitenkin ostin olutta. Koffia, kuten nykyään aika usein. Helpointa ostettavaa S-kaupoista, kun tölkkejä tönöttää aina jossain kulkuväylällä. Jostain syystä kissan silittämisen (ei kiertoilmaus) välissä nimittäin tulin vilkaisseeksi tölkin kylkeä.

Sinebrychoffhan pitää majaansa Keravalla. En ole nähnyt - ei ole kutsuttu -, mutta varmaan melkoiset sammiot porisee siellä, kun esmes monet isot suomalaiset olutmerkit tehdään siellä samoin kuin kosolti virvoitusjuomia. Karhu siirrettiin taannoin Porista Kervoon, mikä suututti porilaisia eikä kiinnostanut ketään muita Töpöhännän juojia. Ilmeisesti kuitenkaan sammiot eivät ole rajattomat, sillä käsissäni pitelemäni olunen oli Viron Sakun panemaa.

Koffin perusolut taitaa olla S-ryhmän vastine Pirkalle, luulen. Se on se edullisin olut, jota eniten tarjotaan joka kaupassa. Menekki varmaan on kasvanut, sillä perusbissen himossa meikäläisenkin koriin se useimmiten nykyään tarttuu. Pihi ostaa halvinta. Ilmeisesti kuitenkin menekki on ollut niinkin suurta, että sammiot Keravalla eivät enää riitä ja osa tavarasta pitää tehdä Virossa kaveripanimossa. Ainakin osa, sillä Hellsingissä ostaessani näytti olevan Suomessa tehtyä ko. Koff.

Sinänsä hauska, että Koff-tölkissä mainitaan vuosi 1819 ja mieluusti varmaan korostetaan perinnettä: tämä on vanhaa suomalaista olutta. Ja tämä "kaksisataa vuotta vanha" olut tehdäänkin alihankintana naapurimaassa. Kuten Karhussakin, niin tässäkin allekirjoittaneelle on melko sama, missä olut tehdään, samalta kai se maistuu. Sitä lähinnä ihmettelen, että missään lööpeissä ei ole vielä näkynyt, että "Totuus Suomen vanhasta suosikkioluesta - valmistetaan Virossa!"

Tässä siis viikon uutisvinkki. Muistakaahan arvon toimittajat siteerata oikein ja linkittää kans :)

2 kommenttia:

  1. Tartossa tehty (ja mm. laivoilla myytävä) A. Le Coq on eri tuote, kuin Suomessa myytävä ja tehty A. Le Coq.

    VastaaPoista
  2. KUINKA BLOGEJA SEURATAAN MÄÄ EN VITTU YMMÄRRÄ HALAUSIN SAADA ILMOITUKSEN TEIDÄN RUOKA BLOGI PÄVITYKSISTÄNNE ARVOSTAISIN KIITOS KAUNIS

    VastaaPoista