Reilua kolaa

Vakituinen lukijamme Timå pyysi raporttia Pirkan reilun kaupan kolasta. Tottahan toki lukijoita palvellaan, olemmehan mukana kansalaispalvelujournalismibisneksessä yhtä paljon kuin yhdyssanabisneksessä.

Pirkka-kolahan itsessään on halpiskolajuomista heikoimmasta päästä, mutta juotavaa silti. Reilun kaupan version valmistuksessa ei vain ole käytetty yhtä paljon syyllisyydentuntoa. Syyllisyyttä reilussa kolassa on vain puoli desiä kun esimerkiksi suuri ja paha Coca-Cola tislataan suoraan Pietarin katulasten kyynelistä, joten syyllisyyttä on kolmen desin verran. Uuden vuoden kampanjana korillisen päälle saisi myös taivaspaikan, mutta yhden pullon ostaja saa vain puolitoista litraa laupeutta ja impeytensä takaisin (ollessaan nainen).

Reilun kaupan tuotteissahan on se hyvä asia, että kolapuun hedelmien kerääjiä ei tässä tapauksessa raipata auton antennilla, vaan välineet ovat laadukkaampia kumiruoskia. Myös työläisten palkkiot ovat reilusti tuotetuissa elintarvikkeissa paremmat. Sokeaa äitiään elättävä lapsityöläinen José Enrico, 7, saa viikon työstä palkaksi pussin päiväyksensä menettänyttä Uncle Benssiä ja käytetyn raaputusarvan. Tavallisesti viikon taksa kolafarmilla on tunti turpaan ja sankollinen hiekkaa.

Makutestissä päätin antaa Pirkka reilukolalle parhaat mahdolliset olosuhteet. Olin nimittäin juuri urheillut, joten jano yltyi valmistaessani pizzaa kolalle kaveriksi. Ei paljoa vakuuttanut ja väittäisinkin Koiviston olleen oikeassa todetessaan kaman olevan "maistamatta paskaa". Kaipaisin enemmän alipalkatun työläisen sätkänsavuista hikeä makusekoitukseen, mutta meneehän tämä janoiselle näinkin. Reilu muuten maksoi pantteineen 2,29€, joka on lähes euron enemmän kuin Olvi Cola. Olvin ostin pysyäkseni hyvissä väleissä Saatanan kanssa reilusta ostoksestani huolimatta.

V-Greippi

Ei, otsikko ei viittaa sanaan "verigreippi", vaikka puolikkaan sellaisen juuri söin, vaan V viittaa erääseen osaan ruumista, joka naisilta löytyy, mutta miehiltä ei. Kyseinen sana genetiivissä. Tällaisia tunteita herättää greippi meikäläisessä.

Olen yrittänyt vähän opettella syömään hedelmiä. Olen järkeillyt, että syömällä niitä voisin osaltaan pikkuisen kääntää tätä nousevan painoni viisaria rauhoittumaan ja muutenkin elää ikuisesti. Esim. klementiinejä ei eräs tamperelainen fani ole turhaan kehunut, kyllä niitä syö, mutta greippi on toista maata. Sain tähänkin vinkin kamulta ja urheasti kävin puolikkaan kimppuun. Voishan tää olla hyvä, sillä onhan esim. greippilimu mukavaa vaihtelua kolanjuonnille.

Perse, sanon minä. Sitrushedelmissä on yksi ongelma yli muiden. Mitä tahansa teetkin, jo kuorimisvaiheesta lähtien mehut lentelee ympäriinsä ja haju on vähintään voimakas. Greipin halkaisin ja kävin lusikalla kimppuun. Helvetti joka suuntaan lentää mehua, hedelmä laukeilee naamalle, mitään saa suuhun... Kohta olo on kuin Dwayne Hicksillä nerokkaassa Aliens-elokuvassa: happo polttaa silmissä ja seinät on taistelun jäljiltä ihan oudossa smäidässä.

Pulssikivääriä greipin taltuttamiseen tarvittaisiinkin. Vetää helvetti nöyräksi, kun lusikan väärällä päällä yrittää töpöttää irti jotain syötävää. "Hei mä sain palasen!" Vähän saa ehkä myös mehua puserrettua perään... Todellakin, greippien syöminen pitää painon kurissa, koska eihän näistä mitään suuhunpantavaa saa, mutta se ei auta, jos kuolee vitutukseen alle kolmekymppisenä.

Ensimmäinen ja viimeinen, luulen.

Siinä kasin pintaan

Lisähuomiona sanottakoon, että on muuten paska puhelin.

Amatöörimäistä toimintaa olla kuvaamatta jotain hyvää ruokaa. Semmoisissa tilanteissa yleensä tyynesti skippaan herkun, mutta on muutamia herkkusuklaita, joita ei voi ohittaa ja After Eightiä tuli jyrättyä pari pakettia tuossa joulunaikaan, niin se on ehdottomasti blogautuksen paikka. Ja onhan kuva nokkela, eiks jeh.

Minttua ja tummaa sulkaata, se on hieman riskaabeli yhdistelmä - yhdistelmä, joka voisi helposti mennä metsään. Mutta ei mene. Hyvää tavaraa, joka menee liuska kerrallaan suuhun ja sieltä "kahvoihin". En tiedä, onko kukaan koskaan onnistunut syömään yhtä ainoaa After Eightia... Tuskin.

Tässäkin suklaassa on kuitenkin yksi hieman ongelmallinen piirre. After Eightista tulee mulle väistämättä mieleen After Nine, nuo ainakin monesta miesten vessasta löytyvät murjotuissa automaateissa myytävät kondomit. Erinomaiseen hyvää nimeämistä kyllä kumivalmistajalta. En ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että olutkuppilan vessasta olisi tarvinnut ostaa mitään - ei esim. huumeita tai kortonkeja -, mutta on vähän kiinnostanut kokeilla tuota merkkiä, sillä onhan ne tunnettuja.

Tosin, olen luotettavista lähteistä kuullut, että ne sisältää jotain sellaista voimakasta voidetta tai jotain, joka turruttaa Herra Johnsonin. Hieman epäilyttävän kuuloista. Ehkä tämä kuitenkin on tarkoituksellista, sillä monesti illan myöhäistunteina ihmisten harkintakyky saattaa hieman lipsua ja tunnottomuus on vain plussaa?.. Mutta nyt taas hieman lipsumme aiheesta pois. Päätän toteamalla: After Eight = nam.

Pankin kurssi lähti nousuun

Tästä keimosta piti kirjoittaa jo joku aika sitten, mutta se jäi. Liekö jo kuukauden vanha kuva, jos ei enemmän. Taannoin kävin pettymässä Bankin tarjontaan. Nyt Madame Fortuna heitti karvanoppaa uudelleen ja päädyin ilmaislounaalle samaan paikkaan. (vaikka, jos oikein muistan, en ekallakaan kerralla maksanut ruokaani.)

Tarjolla oli lounasruokamestojen mustaa hevosta, kebabia. Käytännössä näissä paikoissa se voi olla mitä vaan. Ja Pankissa se oli hyvää, mielestäni. Lisukkeina oli jotain pottuja ja pitahenkistä hyvää leipää, namiti-nam.

Ennen menoani paikalle, pomoni veisteli, että siellähän on ihan mun suokkaria, kerran keimoa tarjotaan. Totesin siihen, että ei ihan, sillä suokkarini olisi caesarsalaatti. Ja kuinkas kävikään, paikassa oli lisukkeena tarjolla keisaria. Meikän päivä, todellakin!

Viimeksi taisin olla aika negana pankin suhteen, mutta nyt täytyy sanoa, että pisteet ottivat käänteen ylöspäin. Jos seuraa noin "kauas" yli korttelin päähän joskus saan, niin hyvinkin voin heilahtaa. Kun saa hyvää kebabia niin, että itse voi annostella lihan määrän, se on hyvä se.

Mihin helvettiin tämä oikein katosi, hä?

Tämän rovaniemeläisen ostoskassin sisältö saa minut surulliseksi. Muisto asiasta, joka ei kestänyt. Suomi on kyllä välillä surullinen itäblokin maa. Täällä saa muuta kuin piimää ja Matti Vanhasen kotitekoista appelsiinimehua.

Nimittäin kysyisin sellaista asiaa, että onko joku nähnyt Cherryä kaupoissa vähään aikaan? Jumatsuigga, jo alusta alkaenhan pulloissa luki, että Limited Edition, mutta ajattelin sitä joksikin huonoksi vitsiksi.  Miksi kukaan pullottaisi vähän aikaa kultaa ja sitten lopettaisi? En tajua.

Mutta niin kai se on, Cherry on kadonnut. Paha juttu on myös se, että muutamat kaupat, jotka tarjosivat importti Cherryä tölkeissä, lakkasivat myymästä sitä, kun tavaraa alettiin Suomessa pullottaa. Toivottavasti aloittavat myynnin taas, kun tavara on täältä raukoilta rajoilta hävinnyt.

Oih, muistan sen päivän, kun työkaverini kertoi nähneensä Cherryä isoissa pulloissa kaupassa. Ryntäsin kauppaan sitä vauhtia, että hädin tuskin ehdin kellokorttini leimata matkalla.

Tule takaisin Cherry!..

Tuplakiekko

Kuva: voimahyökkääjä Anssi Jokiranta

Urheilussa on monta hyvää asiaa. Saa kuntoilla, tavata kavereita, käyttää nuuskaa, juoda kaljaa ja touhu on muutenkin kaikin puolin terveellistä mielelle ja keholle. Lisäksi itseään nuoremmille häviäminen on tässä iässä kasvattava kokemus. Jääkiekko on raskasta puuhaa ja keho vaatii ravintoa kestääkseen rasituksen ja palautuakseen pelikuntoon. En tiedä miten asia on aivovammaisurheilun parissa, kuten murtomaahiihdossa, kävelyssä ja lenkkeilyssä, mutta lätkän jälkeen tuppaa olemaan nälkä.

Onneksi reilun sadan metrin matkalla kentältä kotiin on pizzapaikka. Jo useita kuukausia vanha City Pizza & Kebab! Perinteiset kiekkoleijonat syövät aina pastaa pelireissuilla, mutta kaltaiseni kiekkoilija kaipaa joskus ihan kunnon pelipizzaa. Urheilu on siitäkin hyvä asia, että se antaa luvan herkutella. Kuljettelemalla kunnon hien pintaan ansaitsee moraalisen pizzalahjakortin lähimpään lättylään. Mielestäni se on vähintäänkin oikein ja jopa erittäin hyvä syy urheilla useita kertoja viikossa.

Ukkomiehen vinkki kaikille miehille: yhteisannos

Olimmepa vaimon ynnä parin kamun kanssa syömässä. Paikkana sama tamperelainen Pancho Villa kuin kerran aiemminkin. Viimeksi sähelsin valinnassa ja petyin. Tällä kertaa osuin napakymppiin.

Otimme vaimon kanssa yhteisen kana-lihaburritoannoksen. Siis isohko lautasellinen täytteitä ja kasa lättyjä. Valinta oli hyvä, koska sain syödä noin 3/4 lautasesta. Pikkumahaiset naiset ovat kyllä kätevää seuraa. Tämä vinkki siis kaikille nälkäisille miehille, jotka ovat tottuneet syömään naistensa safkan: yhteisannos rocks ok.

Ja oli hyvää. Ei edes harmittanut, että en ottanut hampparia kuten tavallisesti.

Pallolaajennus soundtrack nyt täällä

Olen aiemminkin hehkuttanut maailmasta löytyviä kauniita asioita. Niitä on monia. Esimerkiksi tuplajuustohampurilainen, jonka hinnan Mäkkäri on taas alentanut kahteen euroon, ja Spotify, joka on yhä ilmainen, jos sietää vähän mainoksia.

Spotifytä tulee luukutettua aika paljon. Jostain sain päähäni tehdä mahdollisimman hyvän 10 biisin soittolistan. Sellaisen, jonka voisi aina pistää soimaan ja joka aina toimisi - ilman että pitää kelata yhtään biisiä. Helpommin sanottu kuin tehty. Moinen kokoelmahan ylipäätään riippuu kulloisistakin mieltymyksistä ja sitä pitää päivittää, mutta yritin koota.

Tein ihan oivan listan ja siitäpä sainkin idiksen. Miksi en tekisi saman tien hyvää ruoanlaittomusasoittolistaa. Musiikkiahan blogissamme on toisinaan sivuttu, kuten tiedätte.

Hyvää ruokaa on parempi tehdä hyvän musan tahtiin, joten tässäpä heille, joita kiinnostaa, Spotify-soittolistana Pallolaajennus OST - Koivisto edition. Saa mollata, mutta kokeilkaa ennen kuin haukutte.