14.8.2012

Viisi lihaa, mutta missä tunne?

En ollut maanantaina töissä, mutta kävin silti lounaalla. Se tuntui jotenkin vääräuskoiselta. Ulkona lounaan syöminen arkena, se on työntekijän oikeus, hänen oljenkortensa pysyä selväjärkisenä. Itse kruisailin kauniissa kesäsäässä, mutta silti Kotipizzaan.

Aivan, Micu Tohmajärveltä arvasi oikein, olin Kotsarin viisilihaisen pizzan perässä. Lihamestarin erikoinen tai jotain sinnepäin. Näin jossain mainoksen ja kyllähän alkoi himottaa. Tuli mieleen Kokkola ja Marziano - paikka, josta minä ja Leinonen lähdimme tallaammaan ruusuista blogipolkuamme. Ruusussakin on piikkinsä, mistä Jussi sai vastikään muistutuksen ja voisi kirjoittaa aiheesta lisää, mutta joka tapauksessa siellä söimme vuosia sitten neljän lihan pizzaa ja oli hyvä.

Kotipizza pisti vielä yhden lihan verran paremmaksi. En muista, mitä täytteitä tässä on, eikä Rabbe selkeesti osaa tehdä verkkosivuja, niin en voinut sitä netistäkään tsekata. Viisi ingredienttiä joilla kaikilla oli vanhemmat, se riittää mulle. Läntätkää ne vehnäpullan päälle ja tuokaa tuotos lautaselle eteeni, kiitos.

No mitä jury sanoo? Kotipizza tekee ihan ok lättyjä enimmäkseen, mutta tästä puuttui yksi erikoistäyte. Tunne. Pojat Vaasassa ovat takoneet päitään yhteen ja päättäneet tehdä Pallolaajennus-miehiin vetoavan pizzan. Kyllä se vetoaakin, mutta pelkkä tavaran kasaaminen ei riitä, jos itse toimitus on mekaanista suorittamista. Se on kuin seksi oman siskon kanssa - not quite the same. Hyvä pizza on kuin seksi hyvän ystäväsi siskon kanssa: tiedät, että tämä on jollain tasolla väärin ja järkevää olisi oman terveydenkin kannalta valita jotain muuta, mutta antaa palaa silti ja salamit tuplana. Tässä ei ollut sitä fiilistä valitettavasti.

Olin siis pettynyt. Viisi lihaa ei jokaiselta onnistu ja amatöörien kannattaa pysytellä korkeintaan kolmessa.

1 kommentti:

  1. Läpänder level: MAX

    Tai olis tota vielä voinu pykälän nostaa laskemalla yhteen "viisi lihaa" ja "seksi siskon kanssa" pienimmän yhteisen nimittäjän, mutta se olis voinu olla jo liikaa, olis päätoimittaja joutunu pahoitteleen ja kaikkee. Hyvä näin.

    VastaaPoista