31.10.2020

Kun Pallis oli tauolla 1: Lidlin uskomaton paistohuti

2010-luvun suurimpia tragedioita on  Pallolaajennuksen hiljaiselo vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Se oli lukijoille kovaa aikaa, mutta ei yksinkertaista meille kansainvälisille ruokatoimittajillekaan. Aina toisinaan sitä törmäsi johonkin, mistä olisi pitänyt pallistaa, mutta ei voinut. Yhden tällaisen fläsärin sain vastikään Lidlissä. 

Kävelin sikäläisen paistopisteen ohi ja huomasin jotain. En suhtaudu Lidlin paistopisteeseen samalla uskonnollisella fanaattisuudella kuin kaimani, mutta ihan hyvää kamaa siellä on. Joitain vuosia sitten Lidl lanseerasi jotain, mistä varmaan molemmat Jussin kanssa oltiin etukäteen aika kuumina: lämpimänä myytävät paistotuoteet, kiinnostavimpina hampparit. 

Pekonisämpylät on hyviä, kroisantit ok ja niin edelleen. Odotukset olivat tapissa hampurilaisten kohdalla. En ole itse Star Wars -fani, mutta varmaan samaa luokkaa kuin tosifaneilla oli aikoinaan Phantom Menacen tulon aikaan. Oli sillä hilkulla, että emme Jusan kaa yöpyneet teltassa kaupan ulkopuolella. Pettymys ja varsinkin epäusko ensi-illan jälkeen oli mulla hampparien suhteen sama kuin mitä Lukasen Yrjö tuotti ihmisille ysiysi. 

Tämä uskomaton badenwürttenbergiläinen missi olisi männävuosina varmasti saanut vertauskuvat lentämään. Vanha ei jaksa, joten sanon vain, että pahaa oli. Maistaneet tietävät. Nyt käydessäni huomasin, että normipaistopuoli oli tavalliseen tapaan täyteen hakattu, lämpöpuoli typösen tyhjä. Onko Kotkanpesässä tultu järkiinsä ja lämpöiset unohdettu?

Ehkä oli sattumaa, mutta ainakin sain nyt yhden tärkeän muiston pois systeemistä. Ne Lidlin juustohampparit olivat kuin... ei, yritin uudelleen keksiä vertausta, mutta ei tuu.

P.S. Ehkä nimimerkki Palvelumuotoilija voisi kysyä lämpötuoteasiasta nimimerkki Pitkätukkaveljeltä, senhän pitäis tietää...


2 kommenttia:

  1. https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/huomasitko-taman-muutoksen-lidlin-paistopisteella-hypetetyt-tuotteet-katosivat-kaikessa-hiljaisuudessa-lidl-kertoo-syyn/7965990#gs.jksiq9

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä! Mukava huomata, että Pallis selvästi liikkuu taas kansalaisjournalismin etulinjassa tuoreilla huomioillaan.

    VastaaPoista