Viikonlopun haavemaailma

En ole oikein koskaan ollut aamiaisihminen. Minäkään siis. Viime aikoina useimmiten olen aamupalakseni ottanut arkisin pelkän suihkun, sillä reagoin nykyään kellon huutoon rutiinilla: hiljennän kellon ja jatkan unia. Unen määrästä riippuen uudestaan herättyäni on joko kiire tai kova kiire. Siinä mitään syödä.

Joskus otan hedelmän mukaan töihin. Jumala on tehnyt älykkäässä suunnittelussaan hyvää työtä, kun monet hedelmät ovat niin käytännöllisiä. Jollain klementiinillä ja vedellä sitkutan sitten lounaaseen.

Viikonloput on toista maata. Olen kirjoittanut joskus peksuaamupalasta, jonka sain Tampereella: ystäväni yllätti minut iloisesti ja oih, vieläkin lämmittää sydäntäni. En nyt vaan löydä ko. artikkelia. No anyway, olin sitä valittamassa, että on se aika väärin, että mies joutuu pakkaseen ilman murkinaa ihan vain siksi, että on aamu-uninen. Kuvan kaltainen setti pitäisi ehtiä valmistaa ja nauttia kiireettä, mutta ei. Elän viikonlopulle ja viikonlopun kiireettömille aamuille.

Suhteellisen lihaksikkaan nuoren miehen aamupala

En ole oikein koskaan ollut aamiaisihminen. Syömisestä nyt ei vaan tule mitään joskus aamukasilta, ei yhtään mitään. Menee väkisin nielemiseksi kuten Peter Northin vastanäyttelijöillä ja siihen en halua syömistäni ajaa. Syömisen on oltava kivaa ja tultava luonnostaan.

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut jääkiekkoilemaan pari kertaa viikossa ja tämän takia olen huomannut lihaksieni räjähtävän kasvun, joka luonnollisesti tapahtuu levossa. Reisilihasteni huikean muodonmuutoksen takia kehoni kaipaa ravintoa heti aamutuimaan. Meininki alkaa muistuttaa tavallista Bruce Bannerin raivokohtausta, hyvä että mahdun enää housuihini.

Eilinen NHL (National Hockey Leinonen) aamupalani koostui kolmesta juustorieskasta, joiden päällä tuplamakkarat metukkaa ja pippurikinkkua. Snellmannin pippurikinkku, kuten muutkaan leikkeleet eivät enää sisällä natriumglutamaattia, mutta ostin sitä siitä huolimatta. Tuplaleikkeleitä kompensoi kurkut ja tomaatit. Voin muuten avoimesti suositella nuita pikkurieskoja, etenkin juustoversiot ovat mieleeni. Mukavan kokoisia ja muotoisia, hyvää vaihtelua ruisleivälle.

Meetwurstin tulee toimia lyömäaseena

Harvoin tulee tsekkailtua kilohintoja, mutta viimeksi metukkaa ostaessani havahduin puuhaan. Oikeastaan tähän minut ajoi vaihtoehtojen mahdottomuus. Tarvitseeko sitä metukkaa oikeasti olla satoja eri vaihtoehtoja? Onhan siinä puolensa, että saa hevosmetua, valkosipulimetua, pippurimetua, paprikametua ja miniatyyrimetua. Liika on liikaa, koska en osaa päättää mitä haluan. Yleensä haluan vain ihan tavallista kamaa kuitenkin.

Päätin ostaa kerralla kunnon pötkön, ettei tarvisi tuota äsken kuvailemaani länsimaisen ihmisen tragediaa elää ihan heti uudestaan. Pötköissä valinnanvaraa oli tasan kaksi: Venäläinen ja normi. Venäläistä metukkaa en ole koskaan digannut, se maistuu siltä kuin eläimet olisivat vetäneet kaksi askia röökiä päivässä ennen teurastusta. Valinta oli selvä ja Kotasavun pötkön kilohinnaksi tuli noin kuusi egeä. Peruspakkauksien kilohinta huitelee viidentoista euron tienoilla. Kokoomusmetukat maksavat sitäkin enemmän.

Tulee muuten todella hyvä olo kun kaupassa nakkaa metupötkön olalle ja kävelee kassalle. Kassaneitikin tietää who the boss now ja katsoo ihailevasti ostoksieni hienostunutta makua. Pötkö on juuri sen kokoinen, etten tarvitse muovipussia vaan säästän sademetsiä sujauttamalla metukan takkini povariin. Viimeistään tässä vaiheessa muutkin kassaneidit ja asiakkaat tietävät who the boss now.

Liskohirviössä

Iguana on aika herkullisen näköinen elukka, suorastaan syötävä. Eipä siis ihme, että Helsingissä on pikkuketjullinen samannimisiä ravinteleita.

Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, voin sanoa, että tämä kaveri poltteli, kun meni sisään, ja kirveli, kun tuli ulos. En ihan ylettömästi diggaile tulista ruokaa, mutta sitä tulee syötyä, en tiedä miksi.

Kai se on siksi, että se on ihan hyvää. Se on siis hyvää, vaikka en sinänsä pidä tulisuudesta. Se on ristiriitaista. Tärkeä syy hyvyyttä on se, että perusemmeet on useimmiten meksikaanipaikoissa kohdallaan. Usein lähtökohta on liha, tai jos joku haluaa kasviksia, niin silloin kana. Kunnon tavaraa siis.

Kaikki itseään kunnioittavat Helsingissä pyörineet epelit lienevät Iguanaa kokeilleet, mutta sanottakoon nyt vielä, että kannattaa mielestäni kokeilla. Paitsi Keskuskadun Igistä, se on mustalla listallani, en kylläkään muista miksi.

P.S. Onnittelut muuten vielä kerran Igu-seuralleni. Toivottavasti ehdit Palliksen lukemisen lomassa vähän osallistua myös lastenhoitoon.

Tuplakiekko Koiviston tyyliin

Leinonen kirjoitti joku aika sitten tuplakiekosta. Tälle tervehenkiselle jääkenttien pikku samuraillehan se tarkoittaa sitä, että ensin lyödään kiekkoa, sitten syödään sellainen. Meikäläiselle tuplakiekko taas tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että syödään pizzaa kahdesti päivän aikana.

Tällaiseen urotekoon pystyin viimeksi joukukuussa. Syystä tai toisesta meikäläisen oli pakko käydä lounaalla Kotipizzassa. Pakko on pakko, mitä sitä vastaan taistelemaan. Otin tietääkseni ekaa kertaa lautaselleni Kotzonen, jonkinlaisen ko. pizzerian erikoisuuden.

Kai tää joku calzonen vaasalainen serkkupoika on. Pizza, joka on käännetty puoliksi ja lyöty sallaadia väliin. Ihan ooko setti, mikäs siinä.Skeptisesti Kotsariin suhtautuvalle Jusalle tässä voisi olla jotain, sillä annos muistuttaa niin paljon hänen tapaansa syödä lätty, että itse ottaisin puhelun Rabbelle ja syyttäisin plagioinnista. Tai ainakin Jussina kokeilisin. Annoksen hinta ei ollut kova, mutta väkisin tulee tietysti mieleen se mahdollisuus, että ympärikäännetyssä osuudessa on pihistelty täytteiden määrässä. Mistä näistä tietää.


Toine pizza oli sitten vaivanpalkkaa siitä, että kävin ihmettelemässä velipoikani uutta kaappia ja suomalaisen huonekaluteollisuuden alennustilaa. Pizzassa ei onneksi ollut vikaa. Ko. henkilöllä on taipumus upgreidailla kauppojen valmispizzoja, ja tähänkin oli tehty muutoksia: oli vaihdettu ralliratti ja kuppipenkit, lisätty takaspoileri sekä madallettu koko paskaa. Itse olen laiska ja vedän pakastepizzat ihan normeina, mutta jotkut ilmeisesti lisäävät tomaattia, salamia tai jotain muuta kivaa. Pitäisi ehkä kokeilla joskus.

Voittaja

Pallolaajennuksen ensimmäisen, vuosittaisen "Suomen paras ruokablogi" -äänestyksen voittaja on selvinnyt. Äänien laskennan ja lakisääteisen tarkistuslaskennan jälkeen tulos oli selvä: Suomen vuoden 2010 paras ruokablogi oli yksimielisellä äänestystuloksella Ruokablogi Pallolaajennus. Onnittelut!

NIKSIPALLIS: Tyyliä lasin alle

Blurayn tulossa on yksi hyvä asia: nimittäin DVD:t halpenevat entisestään. Noin rapialla kympillä saa tilattua boksillisen Tappavaa Asetta tai Rockyä, riippuen luonnollisesti siitä pidätkö yleensä bileitä neljälle vai kuudelle hengelle. Isompiin pippaloihin, kuten Linnan juhliin, suosittelisin teeman mukaisesti paria kipaletta Kylmä Rinki complete collectionia.

Pienelläkin rahallisella panostuksella voit näyttää arvovaltaisillekin vieraille millainen isäntä olet. Tyyli on jokaisessa asiassa tärkeää ja ensivaikutelma on yleensä se kaikista merkittävin.

Ajatellaanpa skenaario, jossa kutsut esimiehesi kylään ja tarjoat kylmää kolaa oikeaoppisesti kylmennetystä lasista. Tarjoilet ensin juoman sellaisenaan ja ihailet pomon leveää hymyä ja tyytyväistä olemusta, mutta heti lasin alkaessa hikoilla tempaiset lasin alle tyylikkäästi vaikka Robocop Special editionin. Kaveri alkaa melko varmasti kaivamaan palkankorotusta jo omasta pussistaan. On tärkeää, että pystyt vielä nostamaan tasoa jo erittäin korkealle nostetun riman jälkeen. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä esimerkiksi Robocop kolmosen käyttäminen kyseisessä tilanteessa voi tuoda sinulle pahimmassa tapauksessa äkilliset potkut tai vähintään ikuisen ylennyskiellon.

Tyylikkyys on taitolaji, jossa harvat onnistuvat. Sinun tulee hallita ajoitus ja ymmärtää tilanteiden luonne. Amatöörimäiset ratkaisut saattavat sinut korkeintaan naurunalaiseksi ja se harvoin on tyylikästä.

Kalliita pähkinäsuklaanameja

M&M-suklaanamut, minä haluaisin tietää, miksi te olette niin kalliita. Eikös ne ole? Siltä ainakin tuntuu, sellainen pieni pussi maksaa varmaan kolmatta euroa.

Saatanalllllisen pihinä miehenä en tietenkään osta näitä koskaan, mutta ennen joulua hairahduin. Varmaan ne on ne huippuhauskat mainokset, jotka sulattivat lompakonnyörini. Tiedättehän sen keltaisen hölmön kaverin: "Lumi - seee voi olla keltaista." :)

Mutta vaikka ovat siis kalliita, niin ovat myöskin hintansa väärti, sanoisin. Rousk rousk, nämä taisivat olla pähkinäversioita ja yhden kun otti, niin piti ottaa kuus perään. Taidan alkaa säästää taas ensi joulua varten. Pakko saada mätiä ja M&M:ssejä pöytään...