Onko musta kultaa vai jotain aivan muuta?

Sain viestin tuossa yksi päivä. Eräs lukijamme, sanotaan häntä nyt vaikka Petriksi, koska se on hänen nimensä, siellä kirjoitteli. Oli kuulemma ostanut mustaamakkaraa Ruoholahden cittarista, mutta unohti valokuvata eikä voinut lesoilla mulle. Se on semmoista: itsekin monesti unohtanut valokuvata ja se syö miestä.

Tuossa kuvassa on Petelle ja muille muistoksi siitä samaisesta Ruoholahden cittarista ostettua mustaa kultaa. Aijjai, se on kyllä hyvää tavaraa. Nyt Tampereelta muuton jälkeen tullut vähemmän syötyä, vaikka not long ago lämmitin sitä uunillisen kerrallaan erääseen tärkeään tapahtumaan.

Kouluaikoina, tämä siis Jyväskylän kupeessa, ei Treellä, oli mustaa aika usein. Jotkut ovat sitä ihmetelleet. Meillä kuitenkin oli ja hyväähän se oli, kun sotki makkaran perunamuusin kanssa. Enpä ole sitä vuosiin syönyt niin. Pitäisi vaimo yllättää joskus.

Mutta sitten asiaan. Olemme päästäneet teidät arvon lukijat liian helpolla viime aikoina, kun ei ole polleja ollut pystyssä. Nyt sellainen laitetaan, mutta aloitetaan kevyesti. On vain kaksi vaihtoehtoa, kyllä ja ei. Kyssäri on, että onko mustamakkara hyvää?

Ja jos "ei" voittaa, olen hyvin pettynyt, tietäkäätten.

Voisilmäpullaa, Adebisi-style

Jossain Vietnamin sotaan sijoittuvassa elokuvassa paikallinen nainen tarjoaa jenkkisotilaille leipää, johon on leipaissut joukkoon lasia. Ei kivaa. Lasia saa syödäkseen myös eräs italiaano eräässä tv-vankilassa, kuten kaikki hyvin muistamme. Pitkäaikaisesti ja ennen kaikkea sisäisesti nautittuna lasi ei varmaan ole kovin terveellistä, vaikka joskus saattaa nähdä miehen syövän hehkulamppuja, jos varomattomasti kääntää Kakkoselle. En sitten tiedä, miten hyvin lasin syöttäminen toiselle salaa Adebisi-tyyliin onnistuisi IRL (selitelinkki kaikille pohjanmaalaislukijoille).

Joskus musta huumorintajuni tekee mulle ne kuuluisat tepposet. Kuvan tilanne näyttää melkein liian hyvältä ollakseen totta. Työpaikan kahvihuoneeseen on jäänyt pullaa, joka käsketään syömään pois. No käskystä! Mutta hetkinen...

Voisiko sittenkin olla, että olet ollut liikaa ääneessä ruokatunnilla. Oletko liian usein pyristellyt pois jostain työtehtävästä ja se on nakitettu jollekin toiselle. Haisetko tunkkaiselle vai onko naamasi vain perusvittumainen. Mahdollisuudet ovat moninaiset ja niin ovat myös pullan vaarat.

Se väki, joka allekirjoittaneen kanssa kruisailee samalla käytävällä, on ihan mukavanoloista. En mä nyt OIKEASTI ajatellut, että pullissa olisi lasia, mutta totta on, että ajatus tuli mieleeni. Totta on myös se, että en syönyt pullaa. Se kuitenkin johtui siitä, että ei vaan sattunut tekeen mieli tuolloin ja nämä katosivat kyllä nopeasti...

LUKIJAKYSYMYS: Voiko ruoan kommentoinnin kahvihuoneessa estää?

Mun perusluonne on palvelualtis, kuten tiedetään. Vanhaan blogautukseen tuli kommentti, joka on enemmänkin kysymys. Koska asiantuntemukselleni on selkeästi tarvetta, vastaan ja autan, kerran voin.

Kysymys: "Tiedättekö sen suuren ärsytyksen, kun syö työpaikalla lounasta kahvihuoneessa (yleensä jotain toissapäiväisen pastan jämää joka näyttää oksennukselta muttei juuri satu olemaan varaa ostaa muuta) ja kaikki ravaa siinä hakemassa kahvia ja kommentoi sun ruokaa! "Ihana tuoksu" "Mitä toi on!?" Voisko joku säännöstö tai joku UNICEF kieltää toisten lautasella olevan safkan kommentoinnin ja arvostelun!? Ärsyttää! Tehkää jotain!"

Räyh

Parahin Räyh,

Et ole ongelmasi kanssa yksin. Se voi liittyä ruokaan, säähän, työhön, vapaa-aikaan tai ihan mihin vaan: safkasta puhuminen on vain tekosyy puhumiselle. Se on niin sanottua small talkkia. Ongelma on se, että kaikki suomalaiset eivät vain osaa, ainakaan tylsät suomalaiset tai persut. Työpaikalla se on ongelma, koska sieltä sitä ei pääse tylsimyksiä niin helposti pakoon. Ainoa ratkaisu on työpaikan vaihtaminen ja paremman tsägän toivominen, valitan. Syöminen on vain yksi tekosyy tälle, eli ongelman ratkaiseminen esim. ruokalassa syömällä luultavasti vain siirtäisi tyhjänjauhamisen toisaalle.

Sinänsä kannatan syömistä ruokalassa tai lounasravintolassa, jos jotain kohtuuhintaista ja -laatuista paikkaa on saatavilla. Itse olen parissa viimepaikassa ollut onnekas, että näin on ollut. Kyllähän reilu vitonen päivässä on sekin kuukaudessa kohtalainen määrä rahaa pihille miehelle, mutta se on investointi itseensä myös. Ei tarvitse syödä omia kokkailuja omassa kahvihuoneessa. Pääsee edes sinne alakertaan "tuulettumaan" ja halutessaan yksin syömään.

Näin, toivottavasti tästä oli apua. Lisää ruoka-aiheisia kysymyksiä saa lähettää. We're here to serve.

I have a dream...

Huomatkaa kiiltävä lankkaus.

Ainakaan näin lämpimään vuodenaikaan, kun ihmisiä on oikeasti kadulla, niin Kolmen sepän patsaan ohi ei voi kovin usein kävellä ilman, että saa jotain maistettavaa käsiinsä. Liian usein ne on jotain shaibaa, joskin kerran olen saanut ehtaa punakylkistä kolaakin.

Nimimerkki Typyllä kävi kyllä ehkä jopa sitäkin suurempi lykky tuolla metallimiesten aukiolla taannoin. Hän nimittäin sai hyppysiinsä sipsinäytteen. Huh, itselle kun joskus kävisi niin. Mieti Leinonen, Hellsingissä ilmaisia perunalastuja! Alahan jo muuttaa tänne...

Toiseksi paras vaihtoehto ilmaissipsien saamiselle oli se, että allekirjoittaneella oli treffit ko. henkilön kanssa eli syöntioikeus ilmaisiin sipseihin. Suuri häpeä on kyllä se, että nää jäi syömättä, kun oli muutakin nannaa völjyssä. Herkkuperseiden syysretki, nääs. Innoistuneille kuitenkin tiedoksi, että Typy on varmasti syönyt nuo jonkun romanttisen komedian ohessa jo, eli olemme kuitenkin myöhässä - peruuttakaa taksitilaus.

Mutta ilmaisia sipsejä, aijjai... Sometimes dreams come true.

Kiveen kirjoittakaa...

Kehitys on kehittynyt ja varmaan ei ole mikään ongelma saada hautakiviin valokuvia nykyään. Jos joskus kuolen, niin ruumiini voi heivata Lauttasaaren sillalta mereen, mutta muistokivi on syytä pystyttää. Iso sellainen.

Vähän vaikea päättää, minkälaisen kuvan siihen haluaisin, mutta tää kuva on mielestäni aika style ja puhutteleva. Ja kuvaa meikäläisen olemusta varmasti. Oiskohan hyvä.

Vedin tän juustoyksilön työmatkalla bussia Kampissa vaihtaessani. Pika-aamiainen! Muuta sanottavaa asiasta ei ole.

Kääk!

Olin taannoin juttukeikalla Aku Ankan toimituksessa. Jutustelin toimituspäällikön kanssa muun muassa nimiväännöksistä, joista lehdykkä totisesti tunnetaan. Möykkäel Jaksonen, Leppo Lämpöaalto, Clint Itäpuu ja muut klassikot. Myös entinen (ehkä nykyinen, en tiedä) tv-kokki Jyrki Sukula on päässyt lehteen Nyrki Mukulana. Oli muistaakseni tp:n omia suokkareita.

Kävin kaverin Sonera-stadikan yhteydessä olevassa ravintolassa viime viikolla. Raflaan ei voi mennä tai miehestä kuulla ilman, että mun päässä ainakin tulee heti Nukula mieleen. En ole vuosiin Akkaria silmäillyt, mutta nimiväännökset ovat jääneet mieleen.

Ruokakin jäi mieleen ihan suhteellisen hyvänä. Ei mikään edullisuuden multihuipennus lounaspaikkana, mutta seisovan pöydän sallaadi oli hyvä ja pojat kehuivat myös ankkaa. Ironista, että juurikin sattui ankka-päivä, kun Mukulasta tarinoimme. Punaista rusettia ei astian pohjalta kuitenkaan odotuksista huolimatta löytynyt.

Töölön seuduilla, jos jotain hyvää lounasta haluaa, niin käykää Mukulalla. Jos taas haluatte nimenne Akkariin, alkakaa kokiksi. Tällaisen neuvon minulle antoi sitä kysyessäni toimituspäällikkö. Selitys on se, että kokki on lehden tarinoissa melko yleinen ammatti. Toki esmes poliitikkona saat nimeä reaalimaailmassa, mutta Ankkalinnassa heitä harvoin tarvitaan. Siis kokkikouluun!

Onko arvon lukijoilla muuten jotain nimiväännössuokkaria? Hyviä on monia, mutta Clint-fanina Itäpuu on aina kovin iskenyt meikäläiseen.

Peukunarvoista herkkunannaa Porvoosta

Ihminen on ihmiselle susi, sanoi Titus Maccius Plautus (254–184 eaa.) aikoinaan. Minä en sano samaa. Ihminen on ihmiselle toisinaan ihan kiva. Ainakin mulle ollaan.

Entinen työkamuni kehui kerran maasta taivaisiin porvoolaisen Brunbergin erään tuotteen. Sen salmiakkisuklaa oli kuulemma melkoista herkkunannaa. Hemmetti en hevillä löytänyt sitä. Kävin kyllä etsimässä lähinnä Stockalta, mutta jos sieltä ei löydy, niin jo on kumma. Enkä mitään hooceempaa karkkisuklaayms.valikoimaa keksinyt het.

Jäi Brunbergit saamatta, mutta kesälomallaan tää blondiini kävi Porvoossa ja sain osana läksiäisrituaaleja pussin Brunun lakritsitoffeepaloja. Ei nimivihje mennyt ihan oikein taannoin, salmiakkisuklaa --> lakutoffee, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: meige sai namuja. Ja oli hiton hyviä. Vaikea selittää makua, mutta tohtori Koivisto suosittaa.

Kysyin 2nd opinionia vaimoltani, joka on herkkujen suhteen ihan tietävä nainen.  Vastaukseksi sain vain kaksi peukunnostoa, sillä leipä suussa esti vastaamisen. Tarkentavan kysymyksen jälkeen hän kuitenkin lisäsi, että antaisi enemmän, jos hänellä vain olisi enemmän peukaloita. No hyvä, että on ees kaksi.

Mutta sanotaan siis, että nämä suklaatit ovat neljän peukun arvoisia per henkilö. Osta, jos löydät.

Ja voittaja on...

Palliksen facebook pagella, eli peitsillä, pidettiin juuri arvonta jota valvoivat Ei Kukaan ja Aulis Gerlander. Arvonta pidettiin, koska halusimme juhlistaa 300. faniamme facebookissa! Mikäli et voittanut nyt, voitat varmasti kun fanimäärä ylittää 400! Pistä siis äitisi likettämään blogiamme.

Voittajaksi valikoitui Eve Pihlajamäki. Jos Eve luet tämän niin voit ottaa meihin yhteyttä juurikin facebookin kautta! Posti kuljettaa palkinnon kotiovelle, mikäli et ole koditon. Palkinnoksi saat neopreenivalmisteisen, lohikuviolla koristellun juomakylmentimen suoraan Ameriikoista! Cooleri on taitettavissa pieneen tilaan, joten se mahtuu myös helvetin pieneen käsilaukkuun tai taskuun. Juoma ei sisälly palkintoon.

Onnittelut voittajalle ja Ruokablogi Pallolaajennukselle virstanpylvään saavuttamisen johdosta!