31.3.2013

Kotiteollisuus liiskaa hyvänkin yrityksen

Koffin iloiset veikot kutsuivat allekirjoittaneen kokkaamaan tuossa yksi ehtoo. Maisteltavana oli lafkan sidukoita ja oluita ja samalla kokattiin ruokaa mökki- ja festarihengessä. Ei mikään unelmatilanne mulle siinä mielessä, että olen enemmänkin syöjä kuin ruoanlaittaja, mutta selvisin melko kunniakkaasti, sillä allekirjoittaneen tehtävä oli lähinnä paistaa pekonia.

Ruoka oli kuitenkin sivuseikka, sillä taas tuli todistettua, että olen melkoisen viisas mies. Jo useamman vuoden olen nimittäin ihmetellyt sitä, että kukaan ei ole tajunnut suuremmissa määrin tuoda virolaista Rock-olutta Suomeen tai muuten kopioida brändiä. Kuka hyvän musiikin ystävä ei haluaisi juoda Rockia, kuka känninen festaribörje voisi vastustaa sitä? Aivan oikein: moni kyllä, mutta kyllä sitä myös myytäisin.

Koffilaiset sen ovat nyt tehneet, Koff Rockin muodossa. Paha vaan, että yksi erhe ja harha-askel voi suistaa olutyrityksen olutyrityksen pohjattomaan kuiluun kuin Indiana Jonesin konsanaan. Eikä tästä reiästä kiivetä ylös, sillä ongelman aiheuttaa Kotiteollisuus. Tölkeissä on nimittäin ilmeisesti Kotsarin pojat kuvattuina ja he ovat osa oluen rockisuutta. Kotiteollisuus, voi elämä.

Muistaakseni Bambi-elokuvassa Rumpalin äiti opettaa lastaan niin, että jos ei ole jostain mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään. Niin teen nyt Kotiteollisuuden kohdalla. Valitettavaa erhe, sillä mieluusti olisin itse huuliani kostuttanut Koff Rockilla ja jokaisella kulauksella todennut itselleni olevani kovin viisas visionääri. Nyt periaatteen mies ei siihen pysty: jokaisella kulauksella mieleen tulisi yhtyeen nokkamies ja samalla suuri halu satuttaa itseään.

Terkut vielä Hynysen Jounille, mitä jos nostaisit skeban naulaan, kiitos.

4 kommenttia:

  1. Pääasia on kuitenkin, että toivottavasti itse olut maistui....Kiitos kokkausseurasta!

    VastaaPoista
  2. Tää ei ehkä kuitenkaan oo ihan uusi juttu täällä pohjolassa. Hurriganesilla on (ollut) oma nimikko-oluensa. Tiettyjen kauppojen hyllyiltä löytyy nykyään myös Impaled Nazarethin olut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Nykäsen Matillakin ollut oma olutmerkki ja Linda "kyykkyviulu" Lampeniuksella oma nimikkosidukka... Ne taisi hävitä markkinoilta ihan itsekseen...

      Poista
  3. Ei, ja oluttakin on ollut kaupan jo vuosia. Rock-nimessä on se etu, että - ilman Hynystä - kukin ymmärtää sen, miten haluaa. Ei allekirjoittanutta paljon Hurriganesin tai Impaledin musa säväytä.

    Ja olut oli juotavaa, ei siinä mitään. Perus suomalaista.

    VastaaPoista