22.2.2012

Enemmän, nopeammin ja yökömmin

Ero = selkeä.
Olen aika nopea syömään. Ihmiset ovat todenneet, että ennen muinoin oli hidas höpöttelijä, mutta nykyään tehosyöjä. Kai asia on muuttunut, kun ei enää passaa vieraita naisia liiemmin naurattaa, kun on tuo ruuhi ollut avioliiton satamassa jo vuosikaudet. Nopeus tuli taas todettua tänään, kun vaimon kanssa nautimme romanttiset kebabit (ei se ruuhi siellä yrittämättä pysy, kansalaistoim. huom.). Mutta minua hieman hirvittää.

Tämä saattaa johtua töistä, sillä töissä lounaalla jostain syystä tulee hengitettyä ruoka nopeasti, vaikka kiirettä ei ihmeemmin olisi. Se sitten jää päälle ehkä. Muistan taannoin, kun aiemassa työpaikassani olin pomoni pomon kanssa syömässä ja tällä vanhemmalla virkamiehellä oli kiire jonnekin. Mitenkään en pysynyt perässä, eli opittavaa vielä on - mutta silti, kuten sanoin, olen nopea ja asia minua hieman hirvittää.

Epäsiisti syöminen on nääs aika yökköä. Tiedättekö ne ihmiset, jotka mussuttavat ruokaa niin, että vastapäätä syöminen on nautittavuudessaan verrattavissa unkarilaiseen taide-elokuvaan tai suomalaiseen mihin tahansa elokuvaan. Mistä tekijöistä kaikki tämä koostuu, en osaa sanoa, mutta äänekäs maiskutus ja suun pitäminen auki liikaa, ne ovat ainakin avainasemassa. Varsinkin sellainen mössömaiskutus.

Nopeus ei sinänsä tee ihmisestä epäsiistiä, luulen. Mutta silti huolehdin asiasta. Kertokaa pliide joku, jos oon possu. Puhuuko ne kaupungilla, että "ei helkkari, älkää ny Koiviston kanssa menkö syömään, sehän on verrattavissa mihin tahansa suomalaiseen elokuvaan!"

P.S. Keimo oli muuten Eerikin pippurista Forumin rasvamontusta. Oli aika hyvä. Ollut jo jonkun aikaa kebab-puutosta ilmassa. Kai sitä pitää tietyn välein saada, jotta elimistön suolatasapaino ja muu pysyy kondiksessa.

P.P.S. Sori puujalkavitsit, iskä on vähän väsynyt.

4 kommenttia:

  1. Ootko testannu kotipizzan lasagnen? Siitä olis mielenkiintoista kuulla kommenttisi :D

    VastaaPoista
  2. Onko Rabbe laajentanut taas reviiriään? Paskempi homma, että Kotsaria ei ole enää työpaikkani lähistöllä, koska lounaaksi moinen kuulostaisi hyvältä. Joku voisi kyllä perustaa Taka-Töölöön KooPeen.

    Joka tapauksessa yritän jotenkin yhyttää ton. Kiinnostavaa, kieltämättä.

    VastaaPoista
  3. Kävin vuosia sitten (silloin kun olin nuori) aina kotimatkalla baarista Eerikin pippurissa. Joskus siellä tuli käytyä ihan selvinpäinkin ja aina oli törkeän hyvää kebua. Jokin aika sitten ajattelin, että pitkästä aikaa voisi nauttia Eerikin pippurin kebabia ja keskustassa kun olin, piipahdin Forumissa. Mikä pettymys! Kebu oli kuivaa ja mautonta, ja lohkoperunatkaan eivät maistuneet hyviltä. Ehkä pitäisi käydä Eerikinkadulla kokeilemassa, jos siellä olisi parempaa.

    VastaaPoista
  4. syön hitaammin kuin vaimoni, vaikka kuinka yritän. Dear Eki, mikä minua vaivaa?

    VastaaPoista