24.2.2012

Runispäivä

Jatketaan päivätematiikalla. Runebergin päivä on mulle kyllä yksi suuri mysteeri. Mulla ainakaan ei ole aavistustakaan, milloin se on. Okei, se oli tossa vähän aikaa sitten, sen tiedän, mutta en puolen vuoden kuluttua muista. Se vois olla yhtä hyvin syyskuussa ja uskoisin sen - ja söisin torttua.

Runispäivän spottaa tietenkin kaupanhyllylle ilmestyvistä tortuista. Torttuja saa muualtakin ja täytyy sanoa, että hyvää runista ei ole voittanut. Tänä vuonna söin ihan ookoota kaupan versiota, paskaa lounasruokalan versiota (jumalauta, vuokaan tehtyä ja siitä paloiteltua, mikä häväistys) ja itse tehtyä.

Viimeksi mainittu kuvissa, herra isoherra teki töissä. Oli namia. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ei tulis äkkiä varmaan itse tehtyä, ei sillä että leivontaguru olisin muutenkaan. Mutta joillakin riittää skilssit ja viitseliäisyys, pisteet siitä.

Mutta siis tuosta päivästä. Mietin, että jos tekis pokalla Runebergin torttuja vaikka nyt lokakuussa ja tarjoaisi. Kyllä mulla ainakin menisi läpi, että päivä on tulossa ja alkaisin silmä kovana kytätä niitä myös kaupoista.

P.S. Ja oma kysymyksensä tietysti on tää mainittu Runeberg, kuka se oli muuta kuin torttumies? Suomalaisen historiakäsityksen ja historia-arvostuksen tuntien hän liittyy jotenkin talvi- tai jatkosotaan, muullahan ei perinteisesti ole ollut merkitystä.

4 kommenttia:

  1. Suosittelen ensi vuonna hakemaan Kanniston leipomosta Runebergin leivonnaiset. Ovat kaupungin parhaat, ja kostutettu reippaasti rommilla.

    VastaaPoista
  2. Mine sen itse tänä aamuna baakade kaakade...

    Tänä vuonna sytyin oikeestaan ekaa kertaa Runiksille. Stockalta sai ihan hyviä.

    VastaaPoista
  3. Hah :)

    Ja ens vuonna sitten kaffen kanssa ;)

    VastaaPoista
  4. En oo koskaan ymmärtäny tätä Runeberg hypetystä. VMP sanon minä, sanokoot muut mitä tahansa. Mielummin söisin Viikingin leivoksia. Terveisin Gladiaattori

    VastaaPoista