Norjalaiset eivät ole ruotsalaisia

Informatiivisella otsikolla viittaan siihen, kuinka norjalaiset ovat kansana häpeäksi pohjoismaille. Koska Norja on viimeksi voittanut jääkiekon MM-kisat? Tai koska viimeksi norjalaiset ovat valmistaneet maailman eniten kännyköitä, jotka eivät yleensä toimi? Aivan, ymmärrätte mitä tarkoitan.

Suurin rikos ihmiskuntaa vastaan tapahtui kuitenkin noin 3 tuntia sitten Suomen aikaa. Olin juuri sujauttanut Tappava Ase 2:n DVD-soittimeeni, korkannut kolan ja käynyt kusella jo ennakkoon. Olin myös kaatanut kuppiin kuriirin rajan yli tuomia norjalaisia pekonisipsejä. Vielä tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä.

Totuus on kuitenkin se, ettei öljyllä, huippuvuorilla, turskalla ja kuningasperheellä tee hevonhelvettiä JOS EI OSAA SIPSEJÄ TEHDÄ. Jumalauta. Todella törkeän tästä tilanteesta tekee se, että kyseessä ovat pekonisipsit. Se on sama kuin pelaisi ylivoimalla Ukrainaa vastaan, kaikki keinot ovat sallittuja ja löysätkin vedot uppoavat kyllä. Ei tarvitse kuin käristää jotain kippuroita ja heittää sekaan niin paljon aromivahventeita, että jälkipolvetkin kärsivät ADHD:sta. Mutta ei, norskien sipsit haisevat pahalle, mutteivät maistu miltään. Tai itseasiassa nämä sipsit onnistuvat olemaan todella pahoja, silti maistumatta miltään.

Tällaisen kokemuksen jälkeen tulee sellainen hyväksikäytetty ja alaston olo.

Miekka jääkaapissa

Leinomies kirjoitteli metukasta männä viikolla. Hän väitti aivan oikein, että metukan pitää toimia lyömäaseena ja kunnon tavara toimiikin. Itse nimitän näitä jöötejä miekoiksi. No, kuten sanotaan, rakkaalla lapsella on monta isäehdokasta. Jotenkin tästä kuitenkin tulee lancelotmainen olo, kun ottaa tän 700 gramman pedon käteen. Excalibur pallolaajennustyyliin...

Mut siis itsekin olen Jusan tavoin pitkään pohdiskellut eri metukoiden eroja. Myös venäläinen meikää on himottanut, mutta juurikin kilohintaperusteisesti olen päätynyt normiin tai johonkin muuhun. Igor-mallilla on vissiin sen verran vähemmän menekkiä, että siitä pitää kiskoa isompi hinta.

Pitäis varmaan wikipediasta kattoa, että miten venäläiset eroaa suomalaisista metukka-asioissa. Jotenkin erilainen maku tässä kyllä on. Siitä en tiedä, johtuuko se mahorkasta, kuten Jussi sanoo, mutta mielestäni venäläinen toimii myös. Paljon rasvaa ja suolaa sekä pikkupala jokaisesta maatilan asukista: eihän se voi olla huonoa.

Kinuski.

On hyvää tavaraa, jumalauta! Tämä on rainbow-kamaa, mutta samanlaisessa kahden desin purkissa on samanlaista ihanan paksua kinuskikastiketta myyty jo vuosikausia. Muistan, miten jo lapsena diggailin tavaraa. Se makeus, uu-mama!!

Jäätelön kanssa olen tätä aina syönyt. Vaniljajäde ja kinuskikastike toimivat yhdessä hyvin kuin musta ja valkoinen poliisi toimintaelokuvassa. Mitä enemmän kinuskia, sitä parempi. Monelle varmasti jo pieni määrä on liikaa, mutta meikä ei tätä voi saada tarpeeksi.

Paska kinuskikastike muuten sylettää. Taannoin Kooteella söin jädeä ja kinuskikastiketta. Se oli semmoista luirua virtsan oloista ainetta, ei jumalauta. Ei paksuutta, vaan paskuutta. Jos haluan, että mua kusetetaan, niin menen vakuutusyhtiöön ja sanon asiakaspalvelijalle, että "antakaa mulle joku sellainen hyvä kokooma eri vakuutuksia, mitä näette parhaaksi, jotta voin elää elämääni rauhassa ja maksaa samalla itseni kipeäksi", mutta harvoin haluan, että mua kinuskiasioissa kusetetaan. Rainbow-kinu ei tee sitä - sinullekaan.

Kolaton tammikuu: 3. @ Mäkkäri

Pimein hetki on juuri ennen aamunkoittoa, sanovat ihmiset, jotka ovat joskus olleet siihen aikaan hereillä. Ehkäpä, ja joskus Mäkkärissäkin tunnelma on epäileväinen ennen hyvää uutta löydöstä.

Meikäläinen on vietellyt kolatonta tammikuuta eikä limunaati ole huuliani kosketellut. Ehkäpä kovin koettelemus oli edessä, kun kävi Ronaldinhon luona syömässä. Miten Mäkistä selviää ilman limsaa?

Hyvin selviää. Suosittelenkin kaikkia säätyjä kokeilemaan seuraavaa: "Quupee-ateria, perunoiden tilalle minisalaatti, appelsiinimehu juomaksi ja juustohampurilainen vielä kaveriksi." On yllättävän hyvä, täytyy sanoa. Varsinkin appelsiinimehu täyttää paikkansa ihan kivasti. Jotenkin oon kyllästynyt hampparipaikkaranuleihin viime aikoina, niin tuo salaatti on aika vakikamaa. Juustot tietysti myös. Kuvan purilainen on 50. juusto about puolen vuoden aikana. Hyvässä satasen vauhdissa siis ollaan.

Kaikki ovat syöneet, mutta moniko on tehnyt itse?

Kyseessä on siis muistaakseni gulassi, tämä Unkarin (?) lahja suomalaisille kouluruokailijoille. Ainakin itse muistan tätä tavaraa monesti lautaselleni saaneeni koulu-/opiskeluaikojeni 12 ensimmäisen vuoden aikana (joo, kävin lukion!).

Se on siis nautintapaikasta riippuen parempi tai huonompi lihapohjainen kastike. Tämän soosin söin kansallisarkistolla ja se oli yllättävän hyvää. Yllätys tuli kai siitä, että en paljon kouluaikojen jälkeen ole tätä syönyt ja silloin se ei välttämättä kauhean hyvää ollut. Ei sillä, kyllä muistaakseni kouluruokaa söi, mutta harvoin se makuhermoja kuvan kastikkeen tavoin hyväili.

Pitäis melkein käydä testailemassa kouluruokia. Kai mussa opettajavibaa sen verran olisi, että jos pistäisin vakosamettipikkutakin päälleni, niin saisin peruskoulusta kastiketta? Ehkä kokeilen joskus. Nähdään uutisissa!

Mut siis pointti tässä kirjoitetuksessa oli tuo otsikko. Useimmat kai ovat tätä koulussa eteensä saaneet. 80-luvun hyvinä aikoina koulunsa aloittaneet eivät ole edes voineet välttää, kun ei silloin ituhipeille mitään kasvisruokia ollut. Mutta onko joku tehnyt itse? Mulla ei kyllä oo koskaan varmasti käynyt mielessä kaupassa, että "tehdäänpä gulassia!"..

Silmiä polttaa, korvissa soi ja muutenkin elämä rankaisee

Huomasin vuoden vaihtuneen, lumen tulleen ja kusen jäätyneen pölykapseliin. Huomasin myös etten ole syönyt tortilloja pariin kuukauteen! Hävettää. Joten otin ratikan lähikauppaani ja latasin koriin tortsutarpeet: iso kotimainen kurkku, kolme perussuomalaista tomaattia, pari tienvarsipommittajan paprikaa, fetaa, kanaa ja jauhelihaa. Sipulia olikin jo kotona. Meksikolaishyllyltä otin jotain salsaa ja sitten tulikin stoppi.

Ottaisinko punaisia vai vihreitä jalapenoja? Toisaalta en edes tarvitsisi niitä, mutta halutti alkaa keulimaan viikonlopun kunniaksi. Purkeissa ei lukenut kumpi vaihtoehto olisi tulisempi, lisäksi vihreitä oli tarjolla isompi purkki. Toisaalta vihreät ovat muutenkin käyttäytyneet kuin löysät kullit viime aikoina. Olen melko arka tulisuudelle joten otin pienen purkin punaisia, eipähän jäisi niin paljoa syömättä.

Virhe.

125 grammaa täyttä paskaa ja liemet päälle. Punaiset jalapenot ovat törkeän tulisia ja pilaavat tortillani! Jätin siis jalapenot pois ja aion antaa ne tuliselle kaverilleni lahjaksi. Ai miksikö olen näin nössö? Se, että olen muutoin helvetin kova jätkä ei tarkoita sitä että haluaisin pilata ruokani muut maut tulisuuden ylivoimalla. Syrjäkylillä kasvanut kieleni ei ole tottunut tuollaisiin makuihin sen enempää kuin se on tottunut nuolemaan perseitä.

Joka päivä sitä oppii jotain uutta, enpähän enää osta punaisia jalapenoja. Toivoisin myös että tollot Pirkalla tajuaisivat laittaa purkkeihinsa määritelmät "tulinen" ja "muista jumalauta pestä kädet ennen kuselle menemistä -tulinen". Annan kyllä täyden kunnioituksen kavereille jotka vetävät näitä tulisia hommia päivät pitkät ilman sen kummempaa tuskanhikeä. Minulla ei ole sitä mitä se ottaa, eli I don't have what it takes to be a bad ass.

Nyt sinäkin voit vaikuttaa! Uusi äänestyksemme koskee tulisuutta. Kerro mielipiteesi ja 31.1.2010 kello 12.00 tiedämme mikä on yleinen mielipide. Äänestyksen löydät jälleen tuosta oikealta.

Mysteeripiffi

On snadisti outoa, että mulla on tietokoneella valokuvia ruoasta, enkä edes tiedä, missä olen syönyt ja mitä. Kuitenkin valokuvaamisen olen hoitanut. Kärsiikö joku muu samasta ongelmasta?

Kuvassa pihvi-annos, joka koostumuksesta päätellen on kansallisarkiston lounaspaikasta. Oli varmaankin hyvä pihvi, siellä ne pruukaa olla.

Korvaukseksi huonosta artikkelista kerron vanhan vitsin. Lehmäaiheisen, siltä varalta, että tuo on lehmää tuo piffi. Olipa kerran lehmä, joka tavalliseen tapaan lehmäili laitumella. "Am, am, am", se sanoi. Paikalle tuli lammas, joka ihmetteli lehmän ääntelyä ja kysyi, miksi se niin kummaa ääntä piti...

Ääh, liian vanha, en kehtaa edes kertoa loppuun. Ens kerralla yritän miettiä jonkun tuoreemman vitsin, mutta en siis lupaa mitään.

Sano muikku

Menimme vaimon kanssa kauppaan. Se on aina vaikeaa, jos ei oikein tiedä, mitä sitä tekisi ruokaa. On helpompaa, jos sattuu joku himottamaan. Kuinka ollakaan, poistuimme kaupasta muikkupaketin kera.

En muista, olenko näitäkään ennen itse tehnyt. Muisti pätkii, kai olen tulossa vanhaksi. Oli vähän epävarmuutta siitä, kuinka isoista kannattaa sisuskalut ottaa pois ennen paistamista. Netissä neuvottiin kalan perkaus- ja perkaamattomuusongelmaa siten, että silakan kokoa lähentelevät muikut kannattaa perata. Note to self: osta seuraavalla kerralla silakoita verrokkiryhmäksi.

No ei, kyllähän tosta selvittiin. Eipä joukossa montaa isoa ollut, mutta niiltä poistin päät ja sisäelimet, joita he eivät enää itse tarvinneet. Kalaruoat ovat jotenkin syyllistävää laitettavaa. Tiskialtaan pohjalta syyttävästi sinua tuijottavat kalan irtopäät eivät ole kivoja. Kalaraukat, nuo vesistöjemme pikkusamurait. Ajaltelkaa, jos vaikka possunpihveistä jäisi söpö töpselikärsän pää tiskialtaaseen...

Joka tapauksessa muikuista tuli yllättävän hyviä, vaikka kaksi amatööriä niitä laittoikin. Täytyy ottaa vakiohjelmistoon tää setti.