Hitaat ihmiset pilasivat pikaruuan

Pikaruoka on nimike ruualle, jonka saat mukaasi tai paikalla nautittavaksi nopeasti. Tästä siis juontaa juurensa triviaali etuliite "pika" ruuan edessä. Pikaisuuden olennainen ajatus piilee siinä, että tiedät mitä aiot tilata ja ilmaiset sen kassalle ripeästi. Hyvin usein meikäläiselle kuitenkin jää yhä enemmän aikaa päättää ruokalajini, sillä edessäni jonottaa joku dille + siionillinen kakaroita, joka alkaa ääneen pohtia tilaustaan vasta kassalla. Tämä tilanne sai minut pohtimaan ikävää tilannetta tarkemmin.

Jumalauta.

Ensinnäkin aikuisena minulla tai sinulla on vapaus ahtaa kehoomme mitä tahansa paskaa haluamme, tietoisina sen riskeistä ja haittavaikutuksista. Viisivuotiaalla lapsella ei tätä oikeutta ja arviointikykyä ole, hän syö sitä mitä sinä vanhempana ostat ja tarjoat. Päätellen katukuvassa hyllyvistä läskeistä ipanoista, ongelma porautuu päivä päivältä syvemmälle yhteiskuntaan. Ymmärrän kyllä, että kaikkien ei tarvitse olla laihoja, etenkään lapsena kun kehitys suuntaan ja toiseen on nopeaa. Mutta muistuttaisin kuitenkin että läskit lapset eivät ole uusi Nokia. Lihavuus maksaa yhteiskunnalle aikasta paljon, eikä siitä ole kenellekään missään vaiheessa mitään hyötyä.

QP or go home.

Tämäkään ei kuitenkaan ole pikaruoan sukupuuttoon johtanut ongelma. Sana vanhemmille, lapsettoman miehen kokemuksella höystettynä: Mikäli lapsesi ei suostu syömään ketsuppia tai suolakurkkua hampurilaisessa, olet epäonnistunut kasvattajana karkeasti. Hampurilainen on suhteellisen yksinkertainen keksintö, mutta sellaisenaan todella suosittu. Joku on oikeasti suunnitellut nämä biljoonaluokan bisneksen kivijalat. Suolakurkku ja kepsutti kuuluvat asiaan, eivätkä ne sesamsiemenet sämpylässä ole vaarallisia! Siinä kun mamma alkaa organisoimaan katraalleen kustomoituja happymealeja, niin äkkiä hurahtaa vartti. Se siitä pikaruuasta.

Oma tilaukseni kestää noin 20 sekuntia ja senkin aikana myyjätyttö ehtii alkaa ovuloimaan. Joillakin on homma hanskassa, pitää vaan arvostaa vuosien suunnittelutyötä ja infrastruktuuria, jonka pohjalta pikaruoka toimii.

Toinen erikoisuus joka tuli viime viikolla vastaan oli hampurilaisestaan urputtava turisti. Kaveri oli tilannut mäkkärissä QP:n, mutta saanut tupla QP:n ja kiilasi sitten jonossa valittamaan asiasta. GET THE FUCK OUT! Vieressäni seissyt kypsähkö kotimaista tuotantoa edustanut naishenkilö nauroi ääneen miehelle tämän typeryyttä. Rehellisiä nämä aasialaiset ovat ainakin.

Mistä tuli mieleeni, että onko kukaan koskaan nähnyt kenenkään ottavan miniporkkanoita ateriansa kylkeen? Ikinä, missään?

Tölkki kolaa ja virkavapaalle

Vitsit loppuivat jo vuosi sitten, mutta silti on yritetty kuin Robert Falcon Scott konsanaan. Mutta ei vaan pysty. Jo pari kuukautta sitten päätin, että tarvitsen virkavapaata. Huomatkaa siis ihmiset, että tämä ei ole vuorotteluvapaa. Kun jään tauolle, kukaan työtön bloggari ei valitettavasti tule palkatuksi sijalleni.

Vielä kuitenkin on ollut kolaa pivossa. Ainakin se etu bloggaamisesta on ollut, että pyytäen ja myös pyytämättä on saanut kivoja tuliaisia ihmisiltä ja joskus yrityksiltä. On ollut eritoten ilo nauttia monenlaisia kolatuotteita, joita muuten ei ehkä olisi tullut nautittua. Joku voisi joutessaan laskea tuotteiden määrään. Tässä artikkelissa ovat toistaiseksi viimeiset: nimimerkki Velipojan tuomaa kolaa Belgiasta ja nimimerkki Monikansallinen yritys lähettämää kolakarkkia. Kiitokset molemmille, ajattelin teitä nauttiessani :D

Näihin kuviin ja tunnelmiin, palaataan astialle. Muistakaa, että enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. Leinonen toki saattaa kirjoittaa, mutta aika hissua silläkin on tuntunut olevan.

Hatunnosto vielä hänelle, joka voi sanoa lukeneensa jokaisen artikkelin.

P.S. Jotenkin sopivaa, että viimeisen artikkelin viimein kuva on - tahattomasti - väärin päin...

Missä jatkot?

Tämä on toiseksi viimeinen artikkeli ennen virkavapaalle jäämistäni. Tuhannen artikkelin raja on lähellä, mutta aika hissua ollut tän kirjoittamisen kanssa, niin sama laittaa kokonaan homma jäähylle. Mutta asiaan, vielä kun voidaan.

Olin joku aika sitten silmät ristissä vantaalaisella lentokentällä. Kello oli noin viisneljäkymmentä. Silmissäni oli haavekuvat perheestäni, joka odotti siellä jossain. Mutta ensin piti saada kahvia. Horjuin tiskille.

Otin kupin kahvia ja leivän. Edelläni ollut hieman vanhempi pariskunta otti kahvia ja kaveriksi sille konjamiinia. Hölin siinä sitten kahvetta ja huomasin perinteisen rautatieasema-satama-lentokenttäilmiön eli sen, että ihmiset juovat ihme aikaan alkoholia. Nytkin joku katseli lentokoneita tuopin läpi ja joku normibörje veti aamupalaksi henk.koht. suokkariani, olutta ja kroisanttia.

En tiedä, onko ilmiö kuinka yleismaailmallinen, mutta Suomen yhteen ongelman tämä voisi tarjota ratkaisun. Ymmärtääkseni nimittäin baarit vielä nykyäänkin sulkevat ovensa kello neljältä? Niin ne tekivät ainakin silloin, kun olin nuori. Ilmeisesti lentokentällä valomerkkiä kuitenkaan ei tule koskaan. Idea: miten olisi jatkot lentokentällä? Ei aina jaksais mennä Kallioon paneen.

Esmes Norwegianilta irtoaa liput parhaimmillaan muutamalla eurolla. Sen verran on maksettava, jotta pääsee maailman puolelle, mutta ainahan sitä pitää jotain ineen maksaa ja sit vaan "täällä soitellaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan!" Darude soimaan ja naama takas tuoppiin. Koneeseen tuskin kukaan voi pakottaa. Kotiin vasta, kun rahat loppuu.

Ei logistisesti yksinkertaisin säätö, mutta toivon sydämestäni, että joku kokeilisi tätä ja kertoisi, miten hauskaa oli. Viitsiskö joku?

Yllättävä tieto suosikkioluestasi!

Surkeasti loppuuan kohti kuihtuvan kesälomani alussa olin käymässä Raahessa. En nähnyt Petri Keskitaloa, mutta jotain muuta mielenkiintoista kyllä. Prismassa, jossa kerran olen pudottanut kihlasormukseni perunalaariin.

Tai ei kai se Prismassa vielä ollut, mutta sieltä kuitenkin ostin olutta. Koffia, kuten nykyään aika usein. Helpointa ostettavaa S-kaupoista, kun tölkkejä tönöttää aina jossain kulkuväylällä. Jostain syystä kissan silittämisen (ei kiertoilmaus) välissä nimittäin tulin vilkaisseeksi tölkin kylkeä.

Sinebrychoffhan pitää majaansa Keravalla. En ole nähnyt - ei ole kutsuttu -, mutta varmaan melkoiset sammiot porisee siellä, kun esmes monet isot suomalaiset olutmerkit tehdään siellä samoin kuin kosolti virvoitusjuomia. Karhu siirrettiin taannoin Porista Kervoon, mikä suututti porilaisia eikä kiinnostanut ketään muita Töpöhännän juojia. Ilmeisesti kuitenkaan sammiot eivät ole rajattomat, sillä käsissäni pitelemäni olunen oli Viron Sakun panemaa.

Koffin perusolut taitaa olla S-ryhmän vastine Pirkalle, luulen. Se on se edullisin olut, jota eniten tarjotaan joka kaupassa. Menekki varmaan on kasvanut, sillä perusbissen himossa meikäläisenkin koriin se useimmiten nykyään tarttuu. Pihi ostaa halvinta. Ilmeisesti kuitenkin menekki on ollut niinkin suurta, että sammiot Keravalla eivät enää riitä ja osa tavarasta pitää tehdä Virossa kaveripanimossa. Ainakin osa, sillä Hellsingissä ostaessani näytti olevan Suomessa tehtyä ko. Koff.

Sinänsä hauska, että Koff-tölkissä mainitaan vuosi 1819 ja mieluusti varmaan korostetaan perinnettä: tämä on vanhaa suomalaista olutta. Ja tämä "kaksisataa vuotta vanha" olut tehdäänkin alihankintana naapurimaassa. Kuten Karhussakin, niin tässäkin allekirjoittaneelle on melko sama, missä olut tehdään, samalta kai se maistuu. Sitä lähinnä ihmettelen, että missään lööpeissä ei ole vielä näkynyt, että "Totuus Suomen vanhasta suosikkioluesta - valmistetaan Virossa!"

Tässä siis viikon uutisvinkki. Muistakaahan arvon toimittajat siteerata oikein ja linkittää kans :)

Mikä on yksinkertaisempaa kuin peruna?

Eräässä Kylmän Ringin (OZ) jaksossa irkkujäbä Ryan O'Reilly totesi italialaiselle Nino Chibettalle ettei diggaile tomaateista. Chibetta valitteli etteivät irlantilaiset ymmärrä yksinkertaisten asioiden päälle, johon O'Reilly totesi "What's simpler than a potato?" Mikä on pottua yksinkertaisempaa? Myöhemmin tornitalon kokoinen musta mies nimeltään Simon Adebisi traumatisoi Nino Chibettan rektaaliraiskaamisen keinoin, joten ehkä olisi kannattanut syödä enemmän pottua?

Olen aina pitänyt perunaa hyvänä lisukkeena. Se on ruokaisa, helppo ja sopii melkein kaikkeen. Se myös sattuu jos sillä heittää. Perunan voi kuitenkin valmistaa väärin ja tällä tarkoitan potun potentiaalin lunastamatta jättämistä. Tavalliselle James Hirvisaarelle on olemassa keitetyt potut ja paistetut potut, ehkä muusi ja ranskalaiset on jo vähän pushin' it. Kaikki edellä mainitut toimivat hyvin, mutta lunastavatko ne todellista potentiaalia perunasta? Eivät. Syy tähän on yksinkertaisuus, peruna ei ole asia joka vain keitetään ja syödään. Peruna pitää rakastaa ruuaksi asti. Peruna ei ole lisuke, se on kohokohta.

Tänä siunattuna kesänä olen alkanut valmistaa perunoita tavalla joka saa minut kyseenalaistamaan uskomukseni maailmankaikkeuden rajattomuudesta. Peruna ja minä olemme yhdessä astuneet askeleen tuntemattomaan. Tottahan toki keitettyjä perunoita on ennenkin paistettu, mutta sekin on aivan liian yksinkertaista. Keitetyt potut pitää grillata, jotta edes flirttailisimme todellisen kohtalomme kanssa. Kuten hyvin tiedämme, mitään ei grillata ilman jonkin sortin BBQ-soossin lotrausta. Löysin itseni perunasta seuraavalla tavalla: Höyrytän halkaistut perunat kattilassa, en siis keitä pottuja, koska en pidä vetisyydestä. Lopetan höyryttelyn kun perunat alkavat lähestyä valmiuttaan. Nostan kattilan grillini lähelle ja sudin perunoihin grillauskastiketta, niin avoimeen pintaan kuin kuoreenkin. Perunoita siis ei kuorita, koska kuoressa on luonne ja tekstuuri. Lopulta potut asetetaan ritilälle tirisemään, jotta ne kypsentyvät täydellisiksi ja saavat kauniin kuvion pintaansa. Perunat tulee asettaa halkaistu puoli alaspäin, jotta väri ja muoto tarttuu materiaan. Näin saadaan aikaiseksi täydellinen grilliperuna. Se on sisältä pehmeä ja kuuma, ulkoa rapsakka ja kastikkeen höystämä.

Tämä on tapa jolla pystymme avoimin silmin tunnustamaan rakkautemme perunalle ja tuntemaan sielussamme olevamme yhtä. Ei enää pottuja pottuina.

Vanha Vanha auto

Onni yksillä, kesä kaikilla. Tässä ehdi kirjoitella plokia, mutta yritetään...

Joskus nuorena jolppina kävin katsomassa jääkiekkoa Hippoksen hornankattilassa. Kurkisen Risto, mies jonka tunnen Kastrupin miestenhuoneesta, kun lämäsi, niin ainakin kuuttasataa lähti kiekko.

Jostain syystä, syyttä tai syystä, yhdistän Vanhat autot jääkiekkoon. Voi olla, että näitä tuli kiekkomatseissa syötyä. Se olisi uskottava selitys, sillä Jyväskylän jääkaapissa eivät tarjoilut ole koskaan mitään hääviä olleet. Hyvä jos näitä sai. Mutta missä tahansa näitä olen syönyt, ovat aika klassikoita.

Onkos nää Halvan tekemiä? Eikö se sen logo ole. Nimensä mukaisesti vanhan auton mallinen salmiakkipala. Yksinkertaiset ideat ovat usein parhaita. En kyllä kuitenkaan ihan tajua, että miten näitä kannattaa tehdä. Itse nimittäin ainakin viiden vuoden ajan karkkihyllyllä tuumasin auton nähdessäni, että kato noitakin vielä tehdään, mutta en tehnyt elettäkään ostaakseni karkkia... Nyt testasin. Ehkä voisi toisenkin ostaa. Toisinaan tarvitsee salmiakkia, vaikka se enemmän nimimerkki Vaimon alaa onkin.

P.S. Mainittakoon muuten, että edellislauantaina olin kemuissa, joista lähtiessämme näin pariskunnan syövän puoliksi vanhaa autoa. Vanhan koulukunnan ihmisiä ilmeisesti - ja ainakin yksi myyty kaara.

Juomakollaasinomainen artikkeliviritys

Jumaleisson, melkein koko kuukausi mennyt ilman artikkelia. Kesä kaiketi on ihmisen parasta aikaa, kun ei blogiinkaan pääse. Toivottavasti ette ole liikaa kärsineet. Nyt aattelin kirjoittaa, kun lämmöt hipoo kohta kolmeakymppiä, varmaan hulluna lukijoita :D

Nesteytys on helteellä tärkeää, joten monenlaista uutta hapokasta tuotetta tullut taas kaadettua kurkusta alas, olutpainotuksella näköjään. Tässä kootut selitykset, vinkit, kyselyt ja läpät. Mahdollisesti vittuilua, jos jotain tulee mieleen.

Liitelistä ostin Jaakon chiliolutta, kts. vasemmalle. Less said better, ei ainakaan mun suuhun maistunut chili yhtään. Voi jättää kauppaan, petyin karvaasti. Toinen puteli oikealta oli sen sijaan lakritsiolutta. Olikohan tanskalaista, mutta ainakin Tanskasta (ehkä) sain sitä tuliaisina. Ei maistunut tääkään mielestäni siltä, miltä piti, mutta hyvää olut oli. Osta, jos oot Kastrupissa. Tais olla samaa settiä kuin tää Simon laku. Hyvä bränti, eh nimittäin.

Viimeinen oikealla on litranen Heinäkenkä. Suositeltava tuliainen kelle tahansa, myös siideripirkoille. Eihän litrasessa olusessa mitään järkeä ole, ja hollantilaiset itse varsinkin katsoisivat sitä varmaan kummeksuen, mutta olen sen verran miehisyydestäni epävarma, että litran poika on aina hyvä.

Neljäs ja viimeinen on kuvan Pepsi, mallia Throwback. Ihan hyvää juomaahan se oli, mutta niinhän Pepsi on. Ja kola ylipäänsä, kunhan ei lähdetä hipsteröimään. En mitään outoa maistanut. Tässä on reaalista sokeria. En sitten tiedä, mitä se litku normaalisti sisältää. Onko palstalla jotain kemiikikkoa, joka voi selittää? Juotavaa kamaa, mutta taisi hinta olla sen verran reilu, että ei ole ihmeempää syytä juoda tätä.

Vittuilua ei tullut nyt valitettavasti. Ensi kerralla...

Vuonomaan poikain konjamiinia

Norja on maa, jota ainakin persut Suomessa kadehtivat. Ei kuuluu EU:hun ja muutenkin homma skulaa. Öljyn takia totta kai, mutta mitä sitä detskuihin tarttumaan. Joka tapauksessa, maa ei täysi onnela voi olla, sillä yksi Braastad-häiskä muutti sieltä Ranskaan joskus Ruotsi-Norjan aikoina. Vähän myöhemmin minut kutsuttiin juomaan miekkosen konjakkeja kansainvälisen ruokabloggarin ominaisuudessa. En ole kyllä konumiehiä. Yleensä juon sitä lähinnä, jos nimimerkki Velipoika ostaa jouluksi. Siksi mieluusti sivistin itseäni asiassa.

Alkuun sain jälleen kerran käteeni konjakkidrinkin, taisi olla konjakkitonic. Edelleen se tuntuu jotenkin väärältä käyttää konjakkia drinksuun. Kuin ajatus matkustamisesta Ranskaan. Ei edelleenkään tulisi mieleen tehdä itse sellaista, mutta kuulemma se on ihan ok, jos jotain nuorta tavaraa käyttää. Siis tuo drinkki.

Mutta ei ollut turha reissu, sillä maistellut juomat olivat makoisia ja opinkin pari asiaa: konjakkia voi nauttia kylmänä (1) ja pineau on se vasta hyvää on (2).

Ennen ensimmäistä ruokaa makuhermoja avattiin pakastinkylmällä liemellä. Luulin, että nestettä piti lämmitellä ja hönkiä mahdollisimman paljon, mutta kai sekin riippuu laadusta. Halvemman kaman voi heittää pakkaseen, vaikka kyllä fiinimpiäkin jäillä testattiin. Ilmeisesti moni asia on sallittua. Ehkä pitäisi testata konjakkikolakin. Saat Jussi sitä ens kerran, kun tuut käymään, jos Brassea on vielä kaapissa.

Niin ja tuo toinen oli pineau. En ennen ollut kuullutkaan, juntti kun olen. Eikä tätä kauheasti kai myydäkään. Rypälejämiä ja konjakkia, jota pidetään sitten tynnyrisiä jokunen vuosi. Tjsp. Tehtailijat ilmeisesti tenuttavat juoman enimmäkseen itse, minkä kyllä ymmärrän maistettuani. Liköörin vahvuista juomaa, en oikein tiedä, meneekö mihinkään juomaluokkaan. Suosittelen testaamaan, jos jossain tulee vastaan.

Erikoispisteet on muuten mainittava vielä illan kokille, joka teki pientäkivaa syötävää konun oheen. Ranskalainen kokki, joka CV:nsä mukaan oli eräällä rengasfirmalla töissä. Kaveri oli tulossa tekeen jotain herkkujäätelöitään, mutta tultuaan totesi, että ei jäätelö hotsita, vaan tekeekin jotain, mitä kaupasta löytää. Pakko arvostaa moista, vaikka ranskalainen olikin. Klaus K:n pakkasessa on luultavasti vieläkin vino pino syömätöntä jäätelöä. Kannattaa ehkä käydä kysyyn :D