Kolmioleipä, joka ei naurata

Pertti Jarla on hauska mies. Eräässäkin Fingerpori-läpässä Heimo Vesa tai joku soittaa palvelevaan puhelimeen ja kysyy, että milloin on taas ajokunnossa, kun juuri söi kolmioleivän. Atrin Fresh-kolmioleivässä ei sen sijaan ole mitään hauskaa.

Meikäläisellä on viime aikoina ollut tavallista suurempia vaikeuksia herätä aamulla ja se on johtanut aamupalattomuuten. Eräänä päivänä kävin työmatkalla ex tempore ostamassa kolmioleivän. Juurikin tuollaisen Atrian. Sellaista pystyy syömään noin kolmen haukun verran.

Ensimmäinen haukku on paha. Sen jälkeen pitää haukata toistamiseen, jotta voi olla varma, että ei maistanut ekalla kertaa väärin. Kolmas taas on jonkinlainen pakko, on ihan pakko maistaa vielä kerran maistaakseen jotain niin pahaa, niinku akateemisesta mielenkiinnosta. Märänkostea kolmioleipä, voi yök. Jotain tällaisia olen syönyt ja hätätilanteissa ne ovat olleet syötäviä nuo aiemmat. Mutta tää... Kuluttaja-asiamiehellä voisi olla tosta nimestä jotain sanottavaa.

Poika, joka ei voinut juoda kokista

Eräs kommentaattori totesi täällä, että kaikki meistä voivat juoda Coca-Colaa, mutta harva voi opiskella sen luentosalissa. Ei muuten valitettavasti pidä paikkaansa. Ituhipit eivät tietty anna kokista vesoilleen, mutta on surullisempikin tapaus.

David Vetter syntyi vuonna 1971 Texasissa. Hän kärsi immuniteettisairaudesta, minkä takia hän joutui viettämään koko elämänsä jonkinlaisessa happiteltassa. Boy in the bubble, kuten häntä ja erästä toista poikaa kutsuttiin. Itse päädyin lukemaan tästä tapauksesta, kun Seinfeld-sarjassa vitsailtiin aiheella.

Ihmisruumis kai on äärettömän herkkä pöpöille, jos immuniteettisysteemi ei toimi. Tämän johdosta David vietti suurimman osan elämästään teltassa, jossa pystyi ottamaan kuusi askelta yhteen suuntaan. Tautia yritettiin parantaa lopulta selkäydinsiirrolla, mutta yritys epäonnistui. David kuoli jonkin aikaa leikkauksen jälkeen 12-vuotiaana.

Luonnollisestikin tilan huononnuttua poika otettiin pois teltasta. Yksi osa pojan suojelua bakteereilta oli ollut se, että kaikki ruoka, mitä telttaan vietiin, piti vähintään vuorokauden ajan olla jotenkin puhdistettavana ja ilmattavana. Tämä tietysti vaikuttaa ruokien makuun ja olomuotoon. Yksi näistä ruoista oli Coca-Cola, jonka mainoksia David oli nähnyt televisiosta. Poika kovin halusi juoda sitä, mutta eihän se samaa ollut, kun juoma oli vuorokauden ajan auki.

Kun kuolemansairas David otettiin pois teltasta, hänen äitinsä mukaan pojan ensimmäisiä toiveita oli saada juoda kokista. Melko yksinkertainen toive kuolevalla lapsella. Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä, että Davidille ei hänen huono kuntonsa huomioonottaen voitu antaa kokista. Vähän myöhemmin David kuoli - eikä hänen toiveensa koskaan siis täyttynyt.

Sikäli kun voimme Wikipediaan luottaa, tämä tarina on tosi. Surullinen tapaus kaikkineen, mutta oma erikoismausteensa kuolemassakin. Olisivat nyt antaneet pojalle kolaa...

Merellä saa santsata

Syksyllä (huokaus tätä kuvien määrää) kävin länsinaapurissamme ja tulin laivalla takaisin. Se on ihan oma maailmansa... oma pelottava maailmansa. Metallikippo täynnä lapsiperheitä Muumi-lomalla ja lippalakkipäistä white trashia, joiden elämän täyttymys on se, että lonkero on halpaa ja vahvaa. En ymmärrä comboa.

No anyway, ruotsinlaivojen puhvetit ovat osa suomalaista kansalliskulttuuria: neloslapparia hanasta ja tappelua tiskillä ulkofileestä kera kanssaruokailijoiden. Skippasimme sen ja söimme ravintelissa ördääjiltä rauhassa. Ruoka oli mitä luultavimmin parempaa ja hyvin pärjäsi tuollakin, italialaistyyliset alkupala- ja jälkiruokapöydät olivat hyviä toimivat itsepalveluperiaatteella ja keskiruokakin oli toimi.

Mutta se puhvetti. En vain tajua ihan täysin sitä, miksi juuri ruotsinlaivoilla se on voimissaan, tuo amerikkalaistyyliseksi luulemani  all-you-can-eat -meininki. Hyvin harvoin maissa muistan moisessa käyneeni poislukien hotelliaamiaiset, lounasajat ja Raxit... Johtuuko se siitä, että alkoholia ei saa myydä vapaasti, vai mikä on syynä?

Jos joukossamme on ahvenanmaalaisia, voisitteko ystävällisesti vastata ja selittää.

Kun nälkä yllättää

Kauppaanhan ei kannata mennä nälkäisenä. Kärryistä löytyy heti kaiken maailman herkkuja (tavallista enemmän) ja kassan norsunvittunaama vaatii sinulta vähintään kolmea kymppiä rahaa. Ei näin. Sama homma toistuu myös nälän yllättäessä tien päällä. Silloin tulee ostettua se iso annos vaikka mediumi riittäisi vallan hyvin. Näin kävi minulle, pohjoisen pallonpuoliskon komeimmalle kansalaisjournalistille, viime viikonloppuna.

Menin Torikeitaan luukulle avoimin mielin, vatsa oli kuin tyhjä kanvas, jolle voisin maalata mitä villeimmät kebablihalliset nautintoni. Päätin olla pihistelemättä ja laitoin rapian kymmenen euroa isoon kebabbiin ja vähän lisää kolajuomaan. Tiesin jo tässä vaiheessa että nyt tuli ammuttua lonkalta hieman korkealle.

Toriskeidan Lordikebu on omaa luokkaansa järjettömyydessään, mutta kyllä tämä isokin on aika jytky. Annosta on helppo arvostaa kun sen ulkomuoto on viimeistelty laittamalla se liian pieneen rasiaan. Annoksen koko tulee myös hyvin esille jos rasia ei mahdu kiinni. Pieni mutta hienolla tatsilla tehty viimeistely tuo aina lisäpisteitä tällä tasolla. Sitä tuntee itsensä tärkeäksi ja tuntee saavansa rahoille vastinetta.

Ateria oli maittava, mutta on pakko antaa hieman palautetta tuon salaattimömmön liian suuresta määrästä. Sitä jää aina yli, koska kokoiseni normaali kuolematon ei jaksa syödä koko annosta. Liha ja ranut pitää jaksaa syödä, mutta salaatille ei niin väliä. Lisäksi puolen litran muovipullokola hoitaa kyllä hommansa, mutta lasipullo tai tölkki on aina elegantimpi vaihtoehto.

Pienellä hiomisella tämäkin annos olisi voinut olla täydellinen.

Kolaa vai smoothieta?

On monta tapaa tehdä töitä. Myös apuvälineet vaihtelevat. Itse suosin mm. kravattia, helvetin sekaista työpöytää, vielä enemmän helvetin löysää istuma-asentoa ja hevimusiikkia kuulokkeissa. Ja kolaa.

Olen yrittänyt pitää viime aikoina töissäkin kolanlipityksen aisoissa, mutta kyllä sitä tulee juotua. Se on sellainen palkkio, jos vaikkapa alkaa vituttaa. Tsihhhh, hörps ja vituttaa vähän vähemmän. Tälläkin hetkellä siellä jossakin kylmä Lidl-kola odottaa hätätilannetta.

Kaikki eivät käytä skragaa (esim. monet naiset), ja toinen eroavaisuus ihmisten välillä löytyy pulloissa nautituista nesteistä. Eräs kollegani elää Chiquitan smoothieilla. Eikä jumalauta juo mitään pieniä vaan kolmen vartin jytkyjä! Kuvassa näkyy, miten ko. henkilö on yrittänyt peittää ongelmansa piilottamalla hylsyt kaappiin, mutta multahan ei piiloteta mitään.

Mun on paha arvostella ketään, mutta ihmettelen kyllä, miten jotkut voivat vetää noita perhepakkauksia niin usein. Pysyttelen varmaan itse siis kolassa ja tottavie suosittelen sitä jokaiselle. Sikspäkki töihin ja niistä ainakin yksi kylmään ja olette valmiit mihin tahansa vastoinkäymiseen. Ja muistakaa, porvari juo aitoa kokista.

P.S. Mainittakoon, että tämä ko. nimeltämainitsematon kollega käski sanomaan, että nuo romut tuolla kaapissa ei ole hänen, vaan huoneen edellisen asukin. Uskoo, ken tahtoo.

Pelkoa ja ihmetystä kaupungintalolla

Söin vakimestassani ja kuvan apetta oli tarjolla, eli lounasruokien veteraania, uunimakkaraa. Nääkin oli hyviä ja ruoka ei tarvitse esittelyjä, niin on mahdollista lähteä sivuraiteelle.

Nuo makkarat. Tuollaisia suoria pötkyjä, joita tuossa näette. Aika tavallisia lounasmestoissa, ainakin esim. Unicafella varmaan saisi samanlaisia, mikäli oikein muistan. Mitä makkaraa nää on, mistä ne tulee? Jos kaupassa menee kylmälaarille, niin ei siellä taida mitään tällaista suoria olla, vai muistanko väärin?

Jos nää on lounasmestojen uniikkikamaa, niin sitten on syytä olla vähän huolissaan. Hitto, tsekkailin jonkun tarjousmakkaran ingredientsejä kaupassa tuossa joku päivä ja lihaa oli hulppeat 10 prossaa. Lihaa ja siihen verrattavia jo selvästi enemmän, mutta lihaa vain kybä. Paljonkohan kuvan pötkyissä on? Vaikea sanoa, mutta pessimisti epäilisi, että kerran lounasravintoloissa ruoka kuitenkin menee kaupaksi, eikä kukaan näe sisällysluetteloa, niin sehän on sama, mitä laariin laittaa. Lihaa 5 prossaa ja päälle sorkat, sarvet ja nahka...

Kertokaa mulle joku sisäpiirin tietona, että näissä on lihaa oikeesti ihan hirveesti. Premium-laatua....

Tuplana parempi

Sori, ei oikein runosuoni nyt syki. Vietimme ihanan rauhallista koti-iltaa, katsoimme Platoonin ja näin, mutta sitten meni hommat persiille. Wlan-tukiasema tilttiin ja viimeistä kertaa menikin, kun kävelin (tamppasin) sen yli. Tästä toisen tietokoneen hiiri veti jonkun ihme tukilakon ja lakkasi toimimasta. No, sekään ei enää häiritse meitä.

Lopputulos on se, että verkkokaupasta uusi tukiasema tilattu, vitutus nyt semisti laskenut, kun kirjotan tätä lattialla korkeassa polviasennossa letku kiinni tietokoneessa. Onneksi ei ole enää kolaton menossa :D

Mutta asiaan, sanoi Barnes, kun napalmin haistoi. Kuvan jytky purilainen on kovaa shittiä, se on niinku vihainen kessu Elias tai hänen suomalainen kaksoisolentonsa, jonka nimi jääköön mainitsematta. Tupla-QP, eli Halfpounder, kuten työkaverini sen keksi nimetä. Mäkkärin kausituote tällä hetkellä.

Hampurilaisdiggailu menee selvästi aalloissa. Vähän aikaa sitten mulla oli selkeä McFeast-kausi, mutta viime aikoina on Quupee pudonnut. Siksipä olin pudota itsekin, kun näin mainoksen tuplasta. Kokeilin ja hyväksi havaitsin. Ja suosittelen. Ainoa asia, mikä tästä hampparista puuttuu, on kolmas pihvi.

Kotiruisburgeria - ei paha sekään

Tän burgerin tekoon oli muistaakseni joku syy. Olikohan meillä ylimääräisiä pihvejä ja sitten ei sämpyjä, niin että piti tilapäisvälineillä säveltää jotain. En muista, kun kuva on varmaan pari kuukautta vanunut postaamatta.

Joka tapauksessa ruoasta syntyi suomalainen (kevät-, kesä-, syys- ja talvi-)klassikko, ruisburger. Sämpylät vaihtelevat eri paikoissa - ja jotkut ovatkin huippunannaa -, mutta en muista, että olisin missään nähnyt ravinteleissa tai pikaruokaloissa ruishampurilaisia tai ylipäätään juuri muita kuin vehnäisiä pullia muualla kuin Suomessa. En edes Ruotsissa, mutta jos joku on nähnyt, minua saa korjata.

Onhan nää hyviä. Ruis-QP:han on huippu, jos tavaramerkkipurilaisista puhutaan. Normisämpylä on ehdottomasti parempi ja se kannattaa useimmin ottaa, mutta ruis on hyvää vaihtelua. Se on vähän kuin huoriinmeno itäsuomalaisilla paperimiehillä: kyllä Pattaya on parempi, mutta vaihtelun vuoksi on välillä kiva käydä Venäjälläkin.

En kuitenkaan suosittele ruis-QP:ta tällä kertaa, sillä illalla postailen ensi viikon lounasvinkin jokaikiselle säädylle. Se on testattava ensin, sitten saa ottaa ruishamppareita taas. Kotona näitä saa tehdä. Siis kauppaan nyt ja kärreihin jauhelihaa, cheddaria ja reissareita, hopi-hop!