Piirakkaa - kolmas kierros

Mun ja Leinosen välillä on selvästi mentaalinen yhteys. Liekö hän kauan sitten kadonnut kaksoisveljeni, jonka lappalaiset aikoinaan kaappasivat. Joka tapauksessa meillä molemmilla on ollut savuporopiirakka huulilla.

Meikäläinen söi sitä KooTeella. Oli vähän välimallinpäivä siellä. Ei oikein ollut sellaista mitään voittajaa ja - pahoissa ennakkoaavistuksissa - kokeilin savuporopiirakkaa. Diggailen KT:n ruokia, mutta piirakka ei ole tällaisten paikkojen eines. Sitä pitä saada joltain tutulta naiselta, joka se on "tekaissut".

Ja melko surkeaa piirakka olikin. Löysähköä mössöä jollain epämääräisellä pohjalla. Juhaa ei tiskin takana näkynyt eli mies oli varmaan lomalla ja se näkyi tuloksissa. Ei ollut savuporoherkullisuutta, ei maistunut savu eikä poro. Paha pettymys.

Pitänee ottaa dogmaksi pitäytyä vastaisuudessa vain yksityispiirakoissa.

Toinen pala piirakkaa

Mieleeni muistuu klassikkoartikkeli vuodelta 2010, jossa kollegani Koivisto peilasi kokemuksiaan elämän juoksuhaudoissa. Koivisto totesi naisten tekevän piirakkaa "aineksista kuin aineksista, ihan tuosta vaan." Tämä lienee täysin totta, koska minulle on juuri tehty erittäin herkullista kylmäsavuporopiirakkaa naishenkilön toimesta. Lisäksi eräs naispuolinen työtoverini on muutamaankin otteeseen kehuskellut piirakkataidoillaan.

Ja kyllähän se minulle passaa. En oikein välitä itse alkaa murotaikinaa möyhentämään, mutta pala piirasta putoaa kyllä mahalaukkuun hyvinkin sutjakasti. En minä ala ketään estämään, jos piirakan tekeminen on jollakin geeneissä, kromosomeissa tai soluissa.

Ongelmaksi voisi muodostua se, että piirakkakenttä saturoituu liiaksi naisellisilla piirailla. Piirakan teko kun nyt näyttäisi olevan naisten mieleen. Enkä nyt puhu pehmeistä, kuohkeista ja värikkäistä piiraista, vaan modernin terveysnaisen piirakasta. Tiedäthän piiraat joissa kylmäsavuporon sijaan on linnunsiemeniä ja kerman sijaan suoraan Intiasta helikopterilla lennätettyjä uhanalaisia täysjyvärusinoita. Puistattaa. Ajat muuttuvat ja piirakatkin niiden mukana, mikäli emme tee jotain...

Pojat! Jos saatte hyvää piirakkaa, muistakaa kiittää ja ylistää tuota olentoa joka sen teille tarjosi. Kunnia sinne minne se kuuluu. Perinteen on jatkuttava.
Tytöt! Tässä koottu kiitokseni menneiden ja tulevien vuosien työstä suolaisten piiraiden äärellä. Työtänne arvostetaan varmasti.

Ennuste uuteen vuoteen

Vanhan juuri keksimäni perimätiedon mukaan tulevaa vuotta pystyy hyvin ennustamaan siitä, mitä ihminen syö vuoden ensimmäisellä ateriallaan. Odotan vuotta 2011 jännittyneenä. Ruokani perusteella voi odottaa, että vuosi on aiemmista poikkeavaa.

Vuoden ensimmäinen ateriani - jos aamukahvia ei lasketa - oli peräti niinkin poikkeava kuin couscoussalaatti. Vaimo etsi netistä reseptiä ja sai sen jostain blogista. Bloggaus kai siis kannattaa. En ihan hirveän monesti oli couscousia ole syönyt, joten siis eksoottinen vuosi tulossa minulle. Pari kertaa tosin lähiaikoina olen tuplaceetä syönyt, eikä ole ollut todellakaan pahaa, täytyy sanoa. Kun lisukkeina on mm. aurinkokuivattua tomskua, niin vaikeahan se on epäonnistua.

Sitä vaan en tajua, että ainakin kaikkitietävän Wikipedian mukaan tän tavaran nimi on suomeksi kuskus. Onko se niin kauhean kamalaa, jos sanoja otetaan ulkomailta ja niissä on n:ää erikoisempia kirjaimia? Kuskus ei ole - läheskään - niin paha sana kuin pitsa, mutta samaa ongelmavyyhtiä.

Couscousista tulee jostain syystä mulle aina mieleen Frendit tv-sarja. Chandler joskus näsäviisastelee ja esittää Monican tylsää poikaystävää keksimällä sellaisen knoppitiedon, että "tiesittekö, että couscousiin lisättiin toinen cous vasta vuonna 1963" tjsp. Hauska läppä.

OLW - tolkutonta fleivöriä jo vuodesta 1967

Lupaan että tämä on viimeinen sveduaiheinen artikkeli johonkin aikaan. Olkoon tämä uudenvuodenlupaukseni.

Jotenkin maagisesti olen välttänyt suurempaa hypetystä OLW-sipsien tiimoilta. Nyt sitä tulee sitten koko kaistan leveydeltä.

Suomesta ei saa OLW-naksuja. Taffelit ovat hyviä korvikkeita, ovathan nekin ahvenanmaalaiset juuret omaava tuote. Koko Taffelin sitten omistaa joku norskifirma. Estrellakin on norjalaista kamaa. Noloa. Onko meillä mitään omaa?

Sveduilla on OLW. Kyseessä on kyllä täysin selkeästi perunalastujen Mats Sundin, lyömätöntä kamaa. OLW kokeilee makuvaihtoehdoilla ja valikoimalla enemmän ja avoimesti. Reilun sadan työntekijän organisaatio taipuu kevyesti uusiin makuihin. Paljon menee huti (pidetään pähkinät poissa sipseistä), mutta usein osutaankin. Esimerkkinä tuo Cream Cheese Chips pussi. Samaa makua en ole aiemmin kokenut ja helvetin hyväähän se vielä oli. Samoin kuin Toasted Cheez Ballz, the cheezy snack. Ja Cheez Ringz, the cheezier (!!!) snack! Svedut eivät tyydy tekemään sourcriimonionia, grillisipsiä ja juustonaksua. These motherfuckers got flavor out of this world! Perusidea on sama kuin muillakin, mutta tyyli on täysin oma. Näin menestytään! Tehdään jotain mikä on suosittua, mutta tehdään se omalla tyylillä ja kierteellä.

Terärävimmät okuläärit omaava lukija varmasti huomasi kuvassa olevien pussien olevan tyhjiä. Nimenomaan! Naksut ovat niin hyviä, että pussit revitään auki jo ICA Maxin parkkiksella ja naksut kiskotaan naamaan jo Torniossa.

P.S. Hyvää uutta vuotta kaikille Palliksen lukijoille! Kiitos kuluneesta vajaasta vuodesta!

Mmm... beer II

Hitto, olin lähes varma, että olin jo kirjoittanut tästä aiheesta. Se johtuu tuosta otsikosta. Olin nimittäin kirjoittanut oluesta aiemmin ja käyttänyt tätä Homerin kuulua lainausta. Mutta näköjään Duff-artikkeli oli kirjoittamatta.

Jo vuosia olen ihmetellyt maailman duffittomuutta. Eli siis sitä, että TV:stä tuttua Duff-brändiä ei kukaan ole ottanut omakseen ja alkanut tehdä olutta sillä nimellä. Olen järkeillyt, että mahdollisia syitä on kaksi: joko kellään ei ole rahaa tarpeeksi oikeuksien ostamiseen tai sitten TV-sarjan mukaan olisi ongelmallista nimetä alkoholijuomaa. Jälkimmäinen pätee varmaan Suomessa, mutta vaikea uskoa, että muualla maailmassa olisi samanlaisia ongelmia. Siellä on demarien valta kuitenkin pienempi.

Nyt sitä kuitenkin näyttää kauppohin tulleen. Tämä yksilö löytyi Tammelantorin K-Marketista Tampereelta. Mausta en osaa sanoa mitään ihmeellistä, mutta huumoriarvo on kohdallaan. Homerilta me kaikki voisimme oppia paljon eri elämän aloilta. Miksi emme aloittaisi juomalla hänen oluttaan.

Kallistahan tämä tietysti on verrattuna normibisseen, jolta se maistuu. Ei siis jokapäiväiseen käyttöön. Harmi sinänsä. Joku muuten tiesi kertoa, että City-lehdessä tai jossakin olisi ollut juttua tästä aineesta ja että nimikkeellä ei olisi mitään tekemistä tän TV-sarjan kanssa. Mä ymmärrän sen niin, että kukaan ei ole siis maksanut kellekään mitään lisenssistä. Kummallista.

Ja niin, jos joku nyt ei tiedä, mistä puhutaan, niin äkkiä Googleen siitä.

Jussin uusi sankari

Leinonen on kohdannut voittajansa. Kyseinen lapinmies on nimittäin entinen suurin sankarini. Uuden heron löysin joulunaikaan tölsystä. Hän on tuntematon mies jossain Maikkarin typerässä ennätysohjelmassa.

Oikeesti tuo ohjelma. Satuin kääntämään kanavalle, kun siellä hehkutettiin hampurilaisten syöntiä. Se on järkevää, mutta ennen tätä oltiin tehty mm. Suomen ennätys kananmunien rikkomisessa varpaalla. Mitä helvettiä? Pistä ämpäri täyteen munia ja survaise jalka sisään: oot maailmanennätysmies. Miksi joku haluaa rikkoa munia varpaalla painamalla, onko se joku laji? Kuka edes haluaa olla paras siinä...

No, takaisin asiaan. Tämä kaveri teki ennätyksen hamppareiden syömisessä. Oli kuulemma ollut syömättä päivän ja käynyt salilla. Mielestäni kaverin olisi pitänyt mieluummin käväistä hiustenleikkuussa, mutta ihan sama. Eineet näyttivät kaukaa kovin tutuilta ja kävikin ilmi, että ennätyksessä käytettiin sitä ainoaa oikeaa, eli Mäkkärin juustoa. Hyvä MTV3.

Aikaa koetukseen oli käytettävissä rajoittamattomasti. Kaveri käytti muistaakseni 1:20 tuntia ja söi sinä aikana 25 juustoa. Aika helvetin kova suoritus täytyy sanoa. 7500 kaloria, btw.

Meikäläisen juustolaskuri näyttää 45 since heinäkuun puoliväli. Heikkoa.

KORRUPTIO: Paahtopaistia tuplana

Kadotin kuvan paahtopaistileivästä, mutta piirsin
tilalle kuvan jäniksestä. Toivottavasti kelpaa.

Työni parissa löydän usein itseni harmaista neuvotteluhuoneista, joissa tarjotaan yleensä jotain harmaata ja kuivaa kuten Marie-keksejä tai Digestivejä. Kiva jos jotain purtavaa tarjotaan, töissähän siellä ollaan, molemmin puolin. Joskus tarjoiltavat kuitenkin ovat niin hyviä, että kaltaiseni helppoheikki on niistä kovinkin fiiliksissä! Onko voileipä sitten lahjontaa, vaikuttaako se työni laatuun? Tuskinpa. Jos minä kutsuisin sinut kotiini/työpaikalleni kertoakseni sinulle jotain, en kehtaisi olla tarjoamatta jotain purtavaa.

Eilen minulle tarjottiin helvetin hyviä ruisleipiä. Jumalauta, nyt oli paahtopaistit tuplana ja varmasti viittä eri lisuketta reissarin välissä. Kyllä siinä kelpasi mussuttaa. Korruption laatu ei riittänyt ihan juomaan asti, tarjolla oli kahvia ja vettä. En juo kahvia, joten vedellä huuhtelin leivän kitusiini. Ottamistani valokuvista tuli korkeintaan tavallisia, rehellisesti sanottuna niistä tuli melko paskoja. Joten en usko, että näillä lahjuksilla oli ainakaan positiivista vaikutusta työni laatuun.

Ensi kerralla kolaa pöytään, pojat.

P.S. Tämä artikkeli on uuden KORRUPTIO-juttusarjan ensimmäinen osa. Sarjassa ruoditaan erinäisiä syötäviä lahjuksia, mitä elinkeinoelämä eteeni asettaa.

Koivistolainen perinneherkku

Aijjai, tätä pitää jouluna saada. Se on hullua, mutta muulloin tätä ei tule syötyä. Pitäisi ottaa asiakseen syödä joskus toistekin. Sen verran kuitenkin on tuloja, että ehkä mätiä voi kahdesti vuodessa syödä.

Niin, kyse on kalan munista. Niistä kaikki ei tykkää. Ymmärrän kyllä sen, sillä onhan nämä ajatuksena varmasti vähän outoja, ulkonäöllisesti epäilyttäviä ja - mikä ehkä tärkeintä - suutuntumaltaan vaikeasti lähestyttäviä. Mutta herkullisia yhtä kaikki.

Aiemmin olin tottunut syömään mädin mätinä, useimmiten paahtoleivällä. Eli niin, että otetaan mätiä, smetanaa ja punasipulia leivälle ja pistetään ääntä kohti. Vaimoni perheessä taasen asia hoidettiin eri tavalla. Eli smetis, mäti, sipuli ja yllätysvieraana kylmäsavulohi pilkottiin purkkiin sekaisin. Erilainen idea, mutta mahtava lopputulos. Tätäkin tavaraa suosittelen kokeilemaan paahtoleivän kanssa. On muuten hyvää. Tämän tavaran kanssa saa tosissaan pitää puolensa alkupalavaiheessa.

Täytynee ottaa ensi vuoden tavoitteeksi syödä mätiä joskus muulloinkin kuin jouluna. En voi paasata jouluherkkujen syömisestä jouluttomaan aikaan, jos en elä, kuten opetan.