3.5.2012

Odotus on palkittu - osin

Anyone fancy a pint?
Aijjai, tätä olen odottanut. Jo ennen Pirkan iskua, mutta sen jälkeen varsinkin. Rainbow-olut.

Diggailen Rainbowta, se varmasti on tullut selväksi. Ja mitä siinä ei olisi digattavaa, monet tuotteet ovat hyviä ja edullisia. Jumalauta Belgian lahja maailmankaikkeudelle, Rainbown vihreät! Niistä se alkoi... Mutta niitä ei taida enää saada, voi kuinka niitä kaipaankaan. Pitäis melkein kirjoittaa asiakaspalveluun ja kysyä, että mitä helvettiä siellä nyt on tyritty. Mikään muu kuin tehtaan räjähdys ei voi selittää vihreiden virran tyrehtymistä.

Mutta nythän puhuttiin oluesta. Pirkka-olut on lehtijuttujen mukaan ottanut ihan hyvin paikkansa olutmarkkinoilla. Rainbowlla on taatusti kuumeisesti mietitty vastinetta Olvin Pirkalle. Olut täydentäisi tuoteperheen, josta sen jälkeen puuttuisi enää maito ja kortongit. Ja nyt se on täydentynyt. Hieman yllättävää kyllä, Olvi on tehnyt bissen myös Rainbowlle, eli se seurustelee molempien suurketjujen kanssa.

Mietin syytä tälle. Ehkä järkevä syy on se, että Olvi on kilpailijoitaan pienemmässä perheessä. Ehkä Sinen ja Hartwallin konsernit eivät diggaisi sitä, että tehdään kaupan merkkiä. Tai no helvetistäkö minä tiedän. Kiinnostavaa olisi tietää, että mitä laatua nämä oluet ovat. Onko ne jotain uusia reseptejä vai kenties jotain kadonneita, kuten Olvilla on esmes CXX. Tätäkään asiaa tuskin Olvilta kertovat, jos kysyy, mutta joku työntekijä voisi vuotaa meille tiedon, kiitos.

En vaan tajua tuota pinttiä. Onkohan se joku sopimusjuttu, Pirkka on ainoa 0,33-litrainen kauppabrändi, jota Olvi panee..? Ei pinttiys sinänsä haittaa, tehkää sellaisia, jos haluatte, mutta miksei myös pikkutölkkiä. Onhan pitkät pojat symppiksiä, mutta on ne myös aika isoja. Tällaiselle pikkupojalle aika jytkyjä: pari tollaista ja vaimo on hangessa...

Tärkeä kysymys on tietysti maku. Ja se maistuu suomalaiselta lagerilta eli en erottaisi sitä useimmista muista. Vuoden lehtikuvasta tuttu EuroShopper on siis saanut kovan kilpailijan isojen poikein areenalla. Pienten sarjaan jäämme kuitenkin yhä odottamaan S-ryhmän vastinetta...

2 kommenttia:

  1. Rainbow maitoakin kyllä löytyy S(S)-marketeista. Ja vieläpä useampaa laatua.

    VastaaPoista
  2. Totta muuten joo, ajattelin vain sitä perusrasvatonta, jota itse hölin.

    No gummeja ei kai sentään vielä ole?!

    VastaaPoista