6.11.2011

Ystäväni, limainen kana

Lounasbuffetin ensimmäinen lautasellinen
Rovaniemen Hai Longissa.
Noin vuosi sitten kirjoitin erääseen kansainvälisesti tunnustettuun ruokablogiin jo klassikoksi muodostuneen artikkelin nimeltä "Kiinalainen reklamaatio", jossa parjasin kiinalaisten tapaa kokota kanastaan jotenkin limaisaa. Turha luulla, että myöntäisin olleeni väärässä, mutta kuluneen vuoden aikana olen oppinut käymään noin kerran viikossa kiinalaisessa lounaalla. Lähinnä minut sinne vetää heidän perinneruokansa: friteeratut kanapallot. Mutta tulee siellä syötyä epäterveellisen suuria määriä muutakin, kuten tätä limaista kanaa.

En ole vieläkään saanut selville johtuuko kanan limaisuus keittiöhenkilökunnan 20-tuntisista työpäivistä vai tekevätkö he sen vain vittuillakseen? Olen kuitenkin sopeutunut. Joskus näinkin päin, yleensä arvoiseni merkkihenkilön mielihaluihin sopeutuvat kaikki muut, vauvasta vaariin. Virkistävää välillä astua valtaistuimelta ja katsella lautastaan tavallista kuolevaista etäisesti muistuttavan henkilön silmin.

Katsellaan taas vuoden päästä, ehkä olen siihen mennessä jo muuttanut Kiinaan ja limaan itse omat eläimeni.

2 kommenttia:

  1. Tän blogin tekstit on kyllä aina niin loistavia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Jussi sun lautasella näkuu cashew-pähkinöitä!

    -a

    VastaaPoista