15.10.2011

Pala historiaa

Pikapostaus Kurvista: kuka tietää vastauksen historiakysymykseen?


5 kommenttia:

  1. minä. synnyin samana vuonna.

    VastaaPoista
  2. Hampurilaisia päästiin maistamaan Helsingissä jo 1960-luvulla keskustan muutamissa pienissä amerikkalaistyylisissä hampurilaisgrilleissä. Ensimmäinen markkinoille tullut hampurilaisravintolaketju oli englantilainen Wimpy, jonka Matkaravinto toi Helsinkiin lisenssillä vuonna 1973. Parhaimmillaan ketjulla oli kolme ravintolaa. Wimpyn kanssa kilpailivat Elannon Speedyt, joita oli vuonna 1975 kaksi. Hampurilaiset olivat nykyistä yksinkertaisempia: niissä oli vain sämpylä, pihvi, paistettua sipulia ja mausteena ketsuppia ja sinappia. Salaattia sämpylän välistä ei löytynyt ollenkaan.

    Nykyisistä brändeistä Helsinkiin ilmestyi ensimmäiseksi Carroll’s, jonka ensimmäinen ravintola avattiin City-käytävässä vuonna 1975. Ketjun toi Suomeen Kesko, joka osti lisenssin nimen ja tunnuksen käyttöön alun perin Yhdysvalloista. Suomen ulkopuolelta Carroll’sit tosin hävisivät hyvin nopeasti ketjun sulauduttua yhteen toisen ketjun kanssa. Helsingin ensimmäinen McDonald’s perustettiin Forumiin vasta vuonna 1985. Kaiken kaikkiaan hampurilaispaikat olivat 1980-luvulla harvinaisia niin Helsingissä kuin muuallakin maassa. Hampurilaisketjujen räjähdysmäinen kasvu ja leviäminen joka ostoskeskukseen ja kirkonkylään tapahtui vasta 1990-luvulla. Kun vuonna 1990 koko Suomessa oli yhteensä alle 40 Carroll’sia, McDonald’sia, Hesburgeria ja Rollsia, oli näitä perheravintoloita vuonna 1998 jo yli 250 [11]. Hampurilaisten lisäksi pizza muovautui kansanruoaksi viimeistään 1980-luvulla ja kebab yritti samaa 1990-luvulla. Pizzoja on kuljetettu kotiin Helsingissä 1980-luvun puolivälistä alkaen.

    Polka

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos anonyymin tietopostauksesta. Herra Trivial Pursuit (vai onko se rouva?) oli sitä mieltä, että vuosi oli 1975. Hankala kai näitä on määrittää.

    Kuten aiemminkin todettua, Suomen eka Mäkkäri oli Tampereella, tuossa ihan kivassa kaupungissa.

    VastaaPoista
  5. Normi-Polka-Polga se ano oli, tietysti :)

    Ja jostain löysin tuon... muistan kyllä hämärästi Wimpyn ja Speedyn. Paljon paremmin Hesen, joka aloitti Turun linja-autoaseman vieressä vuonna lenkki & nakki ;)

    VastaaPoista