8.1.2011

Pallolaajennus soundtrack nyt täällä

Olen aiemminkin hehkuttanut maailmasta löytyviä kauniita asioita. Niitä on monia. Esimerkiksi tuplajuustohampurilainen, jonka hinnan Mäkkäri on taas alentanut kahteen euroon, ja Spotify, joka on yhä ilmainen, jos sietää vähän mainoksia.

Spotifytä tulee luukutettua aika paljon. Jostain sain päähäni tehdä mahdollisimman hyvän 10 biisin soittolistan. Sellaisen, jonka voisi aina pistää soimaan ja joka aina toimisi - ilman että pitää kelata yhtään biisiä. Helpommin sanottu kuin tehty. Moinen kokoelmahan ylipäätään riippuu kulloisistakin mieltymyksistä ja sitä pitää päivittää, mutta yritin koota.

Tein ihan oivan listan ja siitäpä sainkin idiksen. Miksi en tekisi saman tien hyvää ruoanlaittomusasoittolistaa. Musiikkiahan blogissamme on toisinaan sivuttu, kuten tiedätte.

Hyvää ruokaa on parempi tehdä hyvän musan tahtiin, joten tässäpä heille, joita kiinnostaa, Spotify-soittolistana Pallolaajennus OST - Koivisto edition. Saa mollata, mutta kokeilkaa ennen kuin haukutte.

2 kommenttia:

  1. Kuuntelin lävitte ja arvostan. Tosin cover-valintoja ihmettelin hiukan. Mutta Bruce Dickinson veto yllätti positiivisesti. Onneksi biisit eivät olleet noiden bändien niitä kaikkein ilmeisimpiä. Oli tosi mukava kuunnella, lisää näitä.

    VastaaPoista
  2. Kiva että diggailit. Sabatonin cover tuli, koska S:ää olen viime aikoina kuunnellut ja tuo veto on mielestäni vaan niin hyvä. Burn in Hell taas kuvaa meikäläisen sielun tulevaa kohtaloa, niin siihen voi valmistautua jo näin etukäteen tällä biisillä. Dimmun veto biisistä on jotenkin alkuperäistä helvetillisempi...

    Sinänsä pidän covereista, jos bändit omalla tyylillään vetää vanhoja biisejä.

    VastaaPoista