12.2.2011

Pizzan pyöritys - palveluammattien aatelia

Pizzan tekeminen ei ole ydintiedettä. Teet lätyn, heität kamat päälle ja koko paska uuniin. Yhtä helppoa kuin Kotiteollisuuden levyjen tekeminen, paitsi pizzoissa on oikeasti jotain variaatioitakin. 2000-luvun pizzakentässä känkky ei enää riitä. En nyt puhu siitä, että karvakäsien pitäisi aktivoitua sosiaalisessa mediassa tai fuusioitua Microsoftin kanssa. Puhun siitä, että tehdään hommat viimeisen päälle oikein.

Olin tulossa jääkiekolta kaverini kanssa ja pizzahammasta kolotti oikein kunnolla. City Pizza & Kebabin LCD-televisiossa pyöri joku kotisynnytysdokumentti täydellä volalla ja äijillä alkoi nolottaa. Meillä oli taskussa vähän käteistä palauttavia pizzoja varten kun tajusin unohtaneeni leimakorttini lompakkoon. Tiedättehän ne kebupaikkojen laput, joihin kerätään ilmaiseen lättyyn oikeuttavia puukstaaveja? Hussein luonnollisesti kysyy tiskillä onko minulla leimakorttia. Myönnän harmistuneena unohtaneeni sen kotiin.

Sitten tapahtui jotain, joka teki meistä veljiä.

Äijä repaisee vihkosta palan paperia ja läimää siihen kaksi leimaa. Tämän jälkeen hän sanoo, että liitä nämä korttiin. Jumalauta. Tuo lienee parasta palvelua mitä olen koskaan saanut. Kotini lähellä on muutama muukin pizzapaikka, mutta he ovat minulle kuolleita. Tuollaista elettä on pakko arvostaa ja koen olevani Husseinille asiakkuuteni velkaa. Haluan sydämeni pohjasta tukea heidän kevyesti veroja kiertävää italialaisen ruoan valmistamistaan loppuun saakka, oli se loppu sitten kuinka surkea tahansa.

3 kommenttia:

  1. Kaikki oppini olen ammentanut Kummelista:

    -"Anna mulle rahaa"
    -"Ota sieltä sponsorikassasta"
    -"Mistä sponsorikassasta?"
    -"Siis tää autohan on täynnä tarroja, siis sä oot myyny mainostilaa... Lampinen, kerrohan mulle mitä on sponsoring."
    -"...on nykyaikaista markkinointia jossa urheilija, tai joku muu... hankkii tarroja tai kangasmerkkejä."
    -"Älä vaan väitä että sä oot antanu laittaa ilmaseks nää tarrat tähän autoon."
    -"En... Kyllä mä niistä maksoin"

    VastaaPoista