15.9.2010

Ding! ja lounaasi on valmis (Ye be warned)

En perusta mikroruoista. Syön jonkun verran epäterveellisesti ja joskus en syö ollenkaan, mutta pyrin ainakin välttämään mikroruokia. Ajatuksena ne eivät vaan ole hyviä.

Joskus on kuitenkin pakko. Näin aikataulujen jumalat määräsivät tässä yksi päivä, kun lounastunnin aikana ruokin ei-pizzaa-syövää-kilpikonnaa. En Kotipizzassakaaan voinut käydä, niin menin Alepan kautta. Findusta pakastehyllyltä ja vissyä kans: se on gourmetia se.

Näitä Bistroja olen syönyt muutaman aiemminkin. Ne on aika hauskoja, sillä ruokalajit ovat olevinaan hienoja. On grilli- ja pippuripihviä ynnä muuta vastaavaa. Käytännössä se tarkoittaa jauhelihapattyä, jonkinlaisia pernoita ja jotain ituja. Muutaman syötävän olen syönyt, mutta pippuripihvi ja kermaperunat olivat huonoin kokemus toistaiseksi.

Jotenkin aika hauskannäköinen tuo annos väreiltään. Hauskan ja epäilyttävän. Se on varmaan nuo perunat, jotka sen tekee. Ja ne maistuivat siltä, miltä näyttivät. Toisaalta tälläkin annoksella selvisin hengissä iltaan asti, vaikka en suosittelisi ostamaan.

Joku siellä takana kysyy, mitä tämä annos tekee hyvän fiiliksen pallolaajennus-blogissa. On kaksi syytä. Ensinnäkin syy on se, että minä kirjoitin tämän tänne. Toinen syy on se, että minua kiinnostaisi tietää, onko jotain suositeltavia mikroruokia olemassa. Koska joskus on vain pakko syödä niitä, niin mitä alati kasvava lukijakuntamme suosittelisi?

7 kommenttia:

  1. Ainoita syömiäni suhteellisen suositeltavia ovat thaikuutiot eli Kitchen Joy -pakasteet. Red Curry on suorastaan hyvää.

    VastaaPoista
  2. Saarioisten "premium"-sarjan mikrotuotteet on yllättävän hyviä. Kannen kuva tietty antaa väärän kuvan sisällöstä, mutta niitä kyllä syö. Omat suosikit on grillipihvi lohkoperunoilla ja kermainen kanaruukku.

    VastaaPoista
  3. Jos nälkä ei ole kova niin Saarioisen kanakeitto on oikeen hyvä vaihtoehto, vaatii omasta mielestä tosin hiukan lisää mausteita (esim. currya ja paprikaa) ja kaveriksi patonkia tai muuta paahdettua leipää (:

    VastaaPoista
  4. Kiitokset vinkeistä. Tässähän täytyy alkaa harrastaa tutkivaa tsuurnalismia.

    VastaaPoista
  5. olen samoilla linjoilla annin kanssa, kitchen joy-pakasteet on hyviä!

    VastaaPoista
  6. Thaikuutiot (varsinkin red curry) toimii, jos ei yksinkertaisesti muuta jaksa tehdä. Niitä kannattaa hakea vaikka Lidlistä pieni patteristo pakastimeen ihan vaan väsyneiden päivien reserviksi kun ei muuta jaksa kokkailla.

    Btw, kiinalaisesta tuli mieleen. Bloggarit, kun jossain vaiheessa käytte epäilemättä myös Tampereella (vaikka sitten junaa vaihtaessa) niin testatkaapa jo mainetta niittänyt "pikkukiinalainen", eli ravintola Nguyen Cao Sun Tuomiokirkonkadulla. Chilikana on parasta näillä leveysasteilla ja palvelu huonointa, mutta kaikkeahan ei voi saada. Myös currykana toimii.

    VastaaPoista
  7. Joo, pikkukinkkiä kuulemma kannattaa kokeilla. Kaikki tuttuni sitä kehuvat. Itse en ole käynyt, kun en ole Maon ruokien suurin ystävä.

    VastaaPoista