1.9.2010

Lumipalloilmiö

Läksin eilen töistä ja tarkoitukseni oli treffata kaveria. Oli vähän jano, koska aina juon liian vähän vettä. Näin kaveriani, emmekä oikein tienneet mitä tehdä. Kaverini sanoi, että hänellä tekisi mieli kahvia. Minulla oli hieman jano ja jostain syystä alkoi tehdä mieli viilentävää Mäkkärin pehmistä. Lumipallo lähti liikkeelle.

Ehdotin varovaisesti kaverille, kelpaisiko Mäkkärin kahvi. Kelpaisi, joten menimme inhokki-Mäkkiini Kamppiin. Jono liikkui hitaasti, kuten tavallista, ja siinä oli liikaa aikaa ajatella. Lumipallo alkoi kasvaa, ja minun tehdä mieli kolaa. Jäde ja kola, se on aika janonsammuttava paketti. Miksipä en siis ottaisi molempia.

Hitaasti etenin kohti kassaa, ihmiset kantoivat ruokiaan pöytään. Joo kyllä, jäde, kola ja juusto on hyvä setti; kyllä se kannattaa nyt syödä, kun ei tiedä, milloin taas saa murua rinnan alle. 3,10 euroa ja nami-nami.

Kysyn vaan: miten siinä taas näin kävi?


juustolaskuri = 10.

1 kommentti:

  1. Mulle kavi vahan saman tyylisesti. Juustohampurilaiselle piti menna mutta makkarista lahdin mahassani tuplajuusto ja Sunday.

    VastaaPoista