7.5.2011

Ilmaisellakin kolalla on hintansa

Ennen niin sanottua neoliittista vallankumousta ihminen eli metsästämällä ja keräilemällä. Ihminen alkoi viljellä maata Lähi-idän hoodeilla yli 10 000 vuotta sitten ja samaan päästiin suomessa tuossa 1930-luvulla. Metsästäjävaistot ovat silti yhä meissä.

Paleoliittisen kauden ihminen oli varmasti mestari jäljittämään eläimiä. Jäljet maastossa ja ulostekasat sisälsivät Wikipedian verran tietoa heille. Noita samoja taitoja hyödynsin eilen. Ylitin Pohjois-Esplanadin ja huomasin rutatun kokistölkin. Huomioni herätti sen pieni koko. Se oli lentokonemallia. Jäin hieman ihmettelemään asiaa, mutta jatkoin matkaa.

Toinen baby-tölkki osui silmiini Mannerheimintiellä. Se oli ehjä eikä koosta ollut epäselvyyttä. Silloin tajusin: jossain jaetaan ilmaista kolaa. Samaan aikaan nostin pääni ja näin mothershipin laskeutuneen suoraan Helsinkiin. Monimetrinen kolatölkki - kuin unissani. Kylmää kolaa, kyllähän sitä aina juo, nam.

Vaan kyllä perkele tulee kolalle hintaa. Kävin tänään hammaslääkärissä. Tarkastus, neljä (lolz!) paikkausta ja hammaskiven poisto maksoivat 180 egeä. Ilmeisesti varsin maltillinen hinta yksityiselle, jolta sai ajan vuoden sijaan kahden päivän päästä, mutta silti. Pelkkä hampaiden harjaus ei näytä auttavan kola-Jullia, sen verran vahva karieskanta on tullut hankittua. Mutta kolasta en luovu. Hampulikäynnin jälkeen iskee aina se aika, että säntillisesti käyttää hammaslankaa ja jauhaa purkkaa. Saa nähdä, miten kauan vaihetta kestää tällä kertaa...

3 kommenttia:

  1. http://30.media.tumblr.com/tumblr_lkua8wuKin1qfyc18o1_500.jpg siinäpä vasta makiannäkönen kakku!

    VastaaPoista
  2. En malta olla kommentoimatta tuota hammaslääkärin hintaa. Itse maksoin neljästä reiästä ja hammaskiven poistosta n. 500 euroa. Jep. Tuollainen hinta saa pohtimaan uudelleen jopa kolajuomien juontia.

    VastaaPoista
  3. Nuo reiät jumaleisson lisäävät kyllä hintaa. Pitäis opetella itse paikkaamaan hampaansa, niin vois kolaa höliä valtoimenaan :D

    VastaaPoista