11.8.2011

Kuusi minuuttia mikrossa, tunti turpaan?

En ole koskaan pitänyt mitään mikrossa paria minuuttia kauempaa. Popkorneissakaan ei mene kuin hetki ja slaissi lämpiää alle minuutissa. Vauvassakaan ei kuulemma mene kuin tovi. Kitchen Joyn Thai Cubessa kestää sen kuusi minuuttia, siinä ehtii kuunnella Slayerin Disciplen melkein kahdesti. Tämä on tarpeen, koska yllätyksettömästi sapuska ei kovin kummoista ole. Aterian jälkeen on hyvä että Tom Araya vihaa kanssasi koko maailmaa. Eipä sillä, voisi thaikuutio huonompikin olla. Kyseessä on kuitenkin kuudessa minuutissa kokkautuvat riisit ja soossi, turha siinä on kovin montaa Michelin-tähteä odottaa.
Rapian kolmen euron ateriaksi kuutio tarjoaa suhteellisen pätevät nälänhelpotukset esimerkiksi hektiseen työvuoroon ja kolan kanssahan maistuu mikä vaan. Kieltämättä kuutio on fressiä vaihtelua jos roiskeläpät ja lihapiirakat valuvat jo ruumiinaukoista pihalle. Kuution jälkeen jaksaa taas lapioida lahjakkuudella rahaa osakkeenomistajien pohjattomiin taskuihin. Soossia saisi olla enemmän, sillä se ei ole aivan surkean makuista. Kanapalat ovat osittain jopa liian suuria, mutta tuntuivat valmistuvan kuudessa minuutissa ihan syötäviksi.

Jumalauta. Valmisruokamarkkinat ovat aika kehnossa jamassa, jos kuutioitakin alkaa kehua vaikkei sapuska ollut edes kovin hyvää. Kuulemma se punainen kuutio on kaikista parasta, kertovat pitkätukkaiset pikkulinnut. Kokeilkaa pois, en kiellä.

6 kommenttia:

  1. Leinonen, olet väärässä. Rovaniemen kaltaisessa paikassa jossa ei ole saatavilla mistään aitoa thai-ruokaa, tämä on parasta ikinä mitä kauppojen pakastealtaista on löytynyt (poislukien ampparit ja aino vanilja-valkosuklaajäätelö).

    Itselläni ei valitettavasti ole mikroa kotona, joten joudun välillä aina keksimään tekosyyn mennä jonkun kaverin luo kylään että saa tätä herkkua. Ja kyllä, olen syönyt myös "oikeaa" thai-ruokaa, ja silti tämä menee täydestä kuin väärä raha.

    VastaaPoista
  2. Pelottavaa.... juuri eilen söin juuri tuollaisen thaikuution. Yleensä en syö thaikuutioita. Kohtalo.

    VastaaPoista
  3. Parahin Tampuriini, vaikka väitätkin että olen väärässä.. Voin myydä sinulle nykyisen mikroni pilkkahintaan, se on nimittäin yhden sentin (1cm) liian suuri keittiöni mikrovakoon. Se on valkoinen ja voin vetää siihen nimmarinkin, vaikka pohjaan. Hyvä tarjous aktiivilukijalle!

    VastaaPoista
  4. Leinonen, kiitos tarjouksesta, mutta mulla oli mikro ja luovuin siitä koska se ei mahtunut keittiööni. Ellei mikrosi koko ole noin 15cmx15cm niin valitettavasti emme ole yhteensopivia (minä ja mikrosi). Todella puhtaalta kyllä se vaikuttaa, kuten Koivisto jo mainitsi. Itsekin panin sen merkille kun luin tätä juttua.

    P.S. Veikkaan että mulla on mahdollisuus saada sun nimmari ilman mikrokauppojakin.

    VastaaPoista
  5. VOI SAATANA.
    Laitoin tommosen sweet n sourin lämpenemään säteilyttimeen JUST!.
    Mutta oikeasti nuo kaikki muut on paskaa paitsi se sweet n sour.

    VastaaPoista