17.4.2011

VAALIT 2011: Namu punatukkaiselta demarilta

Vähän huono flaksi on käynyt vaalien suhteen. Ei kai ole tullut kierrettyä kylillä tarpeeksi, joten en ole saanut juuri mitään suuhunpantavaa poliitikoilta. Eräs demarikansanedustaja jakoi sentään karsua Tampereen rautatieaseman läheisyydessä perjantaina.

Tää oli klassikko, sillä sisältä paljastui Marianne tai vastaava karkki. Se lienee yleisin vaihtoehto, luulen. Yllätyksetön ja tylsä valinta kuin Petteri Nummelinin otto Leijoniin, mutta niin se vaan käy vuodesta toiseen.

Tää oli kolmas teksti Vaalit-teemaan, joka jotenkin kuivahti kokoon. En saanut tarpeeksi matskua kokoon. Vain kolmelta puolueelta ja heiltäkin vähän. Kuitenkin, kun tiedetään Palliksen voima, ei voi olla ajattelematta, että ehkä tässä nyt on hallitus luotu. Kokkarit, demarit ja persut, voisiko olla?

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti sama punatukkainen demarikansanedustaja jakoi vaalinamuja myös Hervannassa viime viikolla. Suomen paras lähiö ei kuitenkaan ollut ilmeisesti suuremman vaivan arvoinen, sillä Marianne oli ihan omissa kääreissään. Ei mitään jännitystä. Jäi näin mun ääni saamatta.

    VastaaPoista
  2. Aika kummallista. Ehkä siellä hienostoalueella ei kehtaa tunnustaa olevansa vasemmalla? Vähän pidät punaista väriä esillä, niin ohikulkija lyö satasen kouraan ja taputtaa selkään: "Kyllä se poika siitä."

    VastaaPoista