4.5.2011

Lonkeroseikkailu 3/3: Lonkeroseksi

Olen jauhanut lonkerosta monen artikkelin verran ihan vain, jotta pääsisin puhumaan lonkeroseksistä. Täältä pesee.

Itseäni toistaakseni totean, että lonkero on tuntematon suuruus mulle. Oluesta ja sidukasta on kokemuksia, mutta ei lonkusta. Greippilimppariahan se on, mutta kai siitä tulee humalaan. Ainakin kaverini tuli, kun joskus ala-asteella se joi kiljua ja lonkeroa. Hakkasi sen jälkeen ikkunoita nyrkillä ja joutui sittemmin lusimaan. Surkea tapaus. Johtui kuitenkin luultavasti monesta muustakin asiasta kuin lonkerosta, vaikka alkoholilla saakin itselleen tehokkaasti ongelmia.

Vankilassa moni saa ja joutuu harrastamaan seksiä. Lonkeron juominen voi edesauttaa seksin saamista; erona vankilaseksiin on ainakin se, että parin lonkeron jälkeen harva vielä haluaa polttomerkitä hakaristiä takamukseesi. Lonkero ja seksi kuuluvat yhteen, sillä on myös olemassa sellainen termi kuin lonkeroseksi. Haha, itseänikin jaksaa naurattaa tämä asia yhä.

En muista, milloin asiaan törmäsin. Jossain Hesarin "keskustelu"palstaa lukiessani tai jossain tällaisessa paikassa, jossa normaalisti ei seksiasioihin törmää. Joku mainitsi asian sivulauseessa tai jotain. Aloin ihmetellä sitä, lonkeroseksi. Mitä ihmettä? Mitä on se seksiä, joka tuohon juomaan jotenkin liittyy. Lonkero yhdistyi vain tuohon juomaan, mikä kertonee suomalaisuudestani ja sieluni puhtoisuudesta.

Ehkä heitin sanan googleen tai jotain. Nopeasti asia tietysti selvisi ja samalla karisi vähän viattomuutta. Tentacle sex -haku kertoo jo liikaakin siitä, miten kummaa väkeä japanilaiset ovat. Syövät sushia ja kiihottuvat mustekalasta, joka harrastaa seksiä koulutytön kanssa. Meikä passaa molemmat. Mutta siitä huolimatta lonkeroseksi jäi mieleeni. Minkälaista olisi seksi, jossa hyödynnettäisiin tuota juomaa...? Suomessa juodaan niin helkkaristi lonkeroa, että ehkä tuokin on jo kehitetty...

2 kommenttia:

  1. Pyhäjärven Lonkerofestivaaleilla on Miss Lonkerosta Märkä T-paita -kilpailu.
    Valitettavasti Suomen Lonkeroliitto ei tänä vuonna kyseistä festaria järjestä.

    VastaaPoista
  2. Leinosen Luottopakki9. toukokuuta 2011 klo 16.37

    Saanen valistaa,

    lonkeroporno on kehittynyt Japanin naurettavan sensuurilain ja -kulttuurin vuoksi - Japanissa sukupuolielimet ovat pornografisissa julkaisuissakin usein blurrattu tai pikselöity. Peniksen näkyminen on erityisen tabu, minkä vuoksi kasarilla japanissa alettiin piirtämään lonkeroraiskauskohtauksia, koska se nähtiin ilmeisesti aivan OK:na kuvottavaan mulkkuun verrattuna.Tämä asia konkretisoitui minulle Japanin matkallani ostettuani hotellin pornokortin sen kitch-arvon vuoksi (niin vissiin). Kaikki oleellinen oli pikselöity, mikä aiheutti suunnatonta harmistumista.

    Japanissa muuten nuorten aikuisten kiinnostus seksuaalista kanssakäymistä kohtaan on kuulemma huolestuttavan alhaisella tasolla... tiedä häntä olisiko asioilla jotain tekemistä toistensa kanssa.

    Lähde ja lisätietoa http://en.wikipedia.org/wiki/Pornography_in_Japan

    VastaaPoista