3.8.2010

Grilli-inspiraatio

Muutamia vuosia sitten minulla oli huono sähkögrilli, joka ruostui laiminlyöntien takia suhteellisen nopeasti. En oikein ikinä päässyt grillauksen makuun, silloin elämäni oli muutenkin päämäärätöntä, en tiennyt olevani matkalla ennenaikaiseen hautaan. Grillaus on niitä asioita joiden olen aina tiennyt olevan mahtavia, mutten silti ole niiden pariin hakeutunut, paitsi liian myöhään. Slayeriäkin aloin kuuntelemaan vasta muutama vuosi sitten, olisihan sille ollut tarvetta aiemminkin.

Kiinnostus grillikäryyttelyä kohtaan on kuitenkin noussut tasaiseen tahtiin, yleensä innostuksen nousu on synkronoitu siskoni perheen luona vierailuihin. Siellä tulee yleensä laitettua grilliä kuumaksi ihan kunnolla. Ei mitään erikoisjuttuja, vaan klassista syötävää, kuten toissapäivänä: pintamaustettuja kananfileitä, homejuustotäytteisiä herkkusieniä pekonikääreessä, kabanosseja, äitimuorin kinkkusalaattia ja lohkoperunoita. Mukavan lämmin ja raukea olo tulee moisen lautasen jälkeen.

Heillä on käytössään suhteellisen järeä kaasugrilli, jonka hehkussa aloin itsekin pohtimaan oman grillin kokoa ja tehoa. Lankomies kehotti pitämään silmät auki näin loppukesästä, kuulemma tarjouksia voi irrota helpostikin. Uskoisin että omiin tarpeisiini riittää varmasti laadukas sähkögrilli, mutta onko sellaisia? Ja soveltuuko grillailu yleensäkään parvekkeille? Mitään laillista perustetta sen kieltämiselle ei mahda olla, paitsi että naapureita alkaa vituttamaan se kesäkeiton lipittäminen kun Leinosen parvekkeella tirisee sisäfilepötkö poikineen!

Pyydänkin tässä lukijoilta suosituksia ja vinkkejä asian tiimoilta! Hook me up! Olisi kiva saada hieman pohjatietoa tulevaa "jumalauta, mikä grilli?" artikkelia varten.

4 kommenttia:

  1. Sähkäreistä ei ole kokemusta, mutta pakko kehua tähän väliin itteä sen verran, että oon omistanut aikoinani pallogrillin. Asuin silloin omakotitalon kellariloukossa. Parvekkeelle tuollainen ei liekinloimotuksineen oikein sopisikaan :D

    Suosittelen kuitenkin kokemuksen rintaäänellä kaikille grillausta helmikuussa. Siinä on ihan oma tunnelmansa + samalla tulee todistettua, kuka on naapuruston kovin jätkä.

    VastaaPoista
  2. Weberin sähkögrilli on sähkögrillien mersu, mutta hintaa moisella on aika reippaasti, aböut 500e. Mutta Weber on ihan omaa luokkaansa!
    Halvemmallakin pääsee, ja esim.OBH Nordicalla on sellaisia kelpoja perusgrillejä. Parvekkeella saa kai grillata sähkögrillillä, mutta kannattaa tarkistaa vielä taloyhtiölä.

    Terveisin Salainen Ihalija numero kaksi

    VastaaPoista
  3. Joo kyllä se on Weber tai ei mitään. Kannattaa kyllä kysästä taloyhtiöstä, esim. meillä ei saa grillata edes sähköllä.

    VastaaPoista
  4. Itseasiassa näyttäis siltä että grillin pitää olla kaasu, ei nimittäin partsille mene sähköjä! Kärkkäisellä kuulemma 50 egellä kaasumakia, mutta eihän rollossa ole kärkkäistä..

    VastaaPoista