1.11.2010

Double Burger Day

Ennen kuin jatkan Ruotsin hehkuttamista kaukopartioretkeni kuulumisilla, hehkutan vähän viime viikon tiistaita, muistaakseni.

Tummat pilvet kerääntyivät tiistaini päälleni. Olen fakkiutumassa KT:llä syömiseen, enkä tiedä, mitä tekisin niinä päivinä, kun joidenkin kissanristiäisten takia ravinteli on suljettuna. Viime tiistai oli niitä päiviä.

Kun hätä on kovin, on Mäkkäri Kluuvissa, sanovat merimiehet. Meikäläinen suuntasi siis sinne. Otin lounaaksi kanapekonihampurilaisen, joka ei ollut ihmeellinen. Jotenkin mielestäni kana ei oikein ole purilaisten juttu. Pihvi sen olla pitää.

Purilaisen nimi oli CBO, eli kana-peksu-sipuli. Sivuhuomiona mainittakoon, että söin tällaisen jo keväällä Ruotsissa. Niin siellä kaikki menee vain edellä. Hampurilaisen keskinkertaisen maun lisäksi harmittaa purilaisen huono nimeäminen. Mielestäni paljon paremin olisi Chicken-Onion-Bacon, eli lyhyemmin COB.

No, lounaasta selvittiin ja lopulta piti lähteä kotiin. Taisin olla aika pitkään töissä. Kotona odotti ahertajan palkkio. Vaimo oli taas hypettänyt tekevänsä jotain hyvää ruokaa ja niin se olikin, jumaleisson Aaron-burgereita!

Ko. burgerithan on nimetty vaimoni opiskelukaverin (ja epäillyn salarakkaan) mukaan. Mies tuli Ohiosta ja näytti, miten hamppari tehdään. Pihvissä vain jauhelihaa, ruohosipulia ja mausteita = pure beef! Jumalauta, että tämänkertaiset yksilöt oli tavallistakin parempia, vaikka hampurilaisen väliin ei ollut sipulia laittaa. Parhaita purilaisia miesmuistiin.

Hampurilaisia lounaaksi ja päivälliseksi. Pistäkää paremmaksi, jos pystytte.

4 kommenttia:

  1. Eihän tuo ole edes haaste. Vetää vaan aamupalaksi tai iltapalaksi burgerin vielä, jää vielä sulle nokitettavaksi kun vedät aamulla JA illalla. Neljä burgeria päivään. Huh.

    VastaaPoista
  2. Mie kyllä tykkään teistä, ko teki tykkäättä rikkaasta naapurista vapaassa lännessä. Heja Sverige! :)

    VastaaPoista
  3. Varsinaisia Vadelmavenepakolaisia :D

    VastaaPoista
  4. pitäis ostaa niitä ja lukea se. nyt en kyllä hoksannut. luen joskus kirjan ja käyn ostamassa botskeja ruotsista.

    VastaaPoista