29.11.2010

Value meal Koivisto feat. Leslie Nielsen

Niin se on, että aika multaa muistot - ja miehet. Tänään saimme lukea erään meikäläisen ja Leinosen oppi-isistä eli Leslie Nielsenin kuolleen. Alallaan vertaansa vailla oleva näyttelijä.

Mietittiin Jussin kanssa sopivaa tribuuttiruokaa Leslielle. Jussihan sen sitten keksi: Frank Drebin oli kyttien kyttä, joten totta kai täytyy syödä jotain kyttäyskeikalle sopivaa ruokaa. Hodari on sopiva huikopala autossa syötäväksi ja nehän upposivat myös Frankiin, kuten ainakin yhdestä kohtauksesat muistamme. Siispä se.

Lampsin Asematunneliin, sillä siellä olin jo joku aika sitten iskenyt Sibyllaan. Ei, hän ei ole isorintainen R-kioskimyyjä, jota olisin vakoillut, vaan ruotsalaisen pikaruokaketjun haarakonttori (toim. huom. en vakoile ketään myyjää). Helkkarin pieni putiikki, joka mainostaa mm. hodareita.

Kuvan hodari ja nollanelonen kola irtosi 3,80 egellä. Ihan ookoo nakkisämpylä, mutta yksi asia selvisi minulle syödessäni. Syy siihen, miksi poliisit syö niin paljon kuumia koiria. Yhdellä ei nimittäin pitkälle pötki, no sir. Meikäläisenkin piti hakea naapuriliikkestä kaksi juustoa perään, jotta jaksoin iltapäivän painaa.

Täytyy Sibbeä kyllä testata toistekin.

Loppuun vielä pätkä Frankia. Tiedän, tuhanteen kertaan nähtyjä nämä, mutta jotain niissä täytyy olla, kun vieläkin naurahdin Nielsenin ilmeelle...

1 kommentti: