16.12.2010

16. luukku: Ruotsalaisten joulukaljaa

Tiesin Koiviston hoitavan kotimaisten joulukaljojen tarkastuksen, mutta länsinaapurissa poiketessani en kehdannut olla nappaamatta mukaan yhtä paikallista sesonkiolutta. Vaihtoehtoja oli useita, joten yritin valita keskiarvoa edustavan tölkin. Pripps Jul oli keskihintaista ja tölkiltään keskinkertaisen hienon näköistä.

Tölkissä lukee Anno 1828, eli kyseistä olutta on tehty jo 182 vuotta. Näin jälkikäteen on kyllä pakko antaa tunnustusta sveduille pitkäjänteisyydestä. Nimittäin jos kalja on näinkin pahaa, olisin jättänyt urakan kesken jo viimeistään ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Kuten Koivarshovits kattavammassa jouluolut-jutussaan mainitsi, kaljojen jouluisuus kai tulee tuosta tummuudesta. Ei tummuudessa muuten mitään vikaa ole, paitsi että tumma olut on järjestään saatanan pahaa. Maku on aina sellainen ammattikoulun tupakkitilan oloinen ja yleinen fiilis lähenee tuhkakuppia. En diggaa.

Onko olemassa joulukaljaa, joka ei ole tumma? Jotain piparifleivöriä ja kanelikaljaa? Ehkä Pirkka pelastaa joulukaljagenren ensi vuonna, kuten nyt on pelastanut kotimaisen kaljan perinnön by keeping it gangsta traight outta the gutter!

1 kommentti:

  1. Älä nyt helvetissä mene sekaantumaan enää ruotsalaisiin oluisiin! Ne on ihan kauheita. Siksi niitä ei voi juoda kuin kerran vuodessa jouluna.

    VastaaPoista