22.12.2010

Good to go

Joulunaikaan ihmiset liikkuvat paljon. Kovimmat jäbät ahtautuvat pakkasta ja lunta uhmaten täpötäysiin juniin, noihin kiukuttelevia lapsia - ja aikuisia - kuhiseviin tauti-incubaattoreihin. Vitutusta laskee hyvä valmistautuminen. Suositan siis tietokoneeseen Bruce Willis -elokuvia ja kainaloon hyviä eväsleipiä.

Mielestäni oheinen patukka täyttää hyvyyden määritelmän. Iso ja maukas, kuin Matti Vanhanen. Koko on tärkein mittari näissä geimeissä, mutta lisätkää väliin ehdottomasti pestoa, hyvät ihmiset. Itse leipävalinnankin tunnistavat nokkelimmat, mutta siitä en kirjoita. Hehkutusartikkeli ko. leivästä on ollut työn alla since the beginning, mutta en ole saanut aikaiseksi.

Kolaa ja patonkia, siinä aatonaattoni ohjelma. Ei tule pettämään.

3 kommenttia:

  1. Vasta sanan "leipa" lukiessani ymmarsin ettei kuvassa olekaan kelmuun kaaritty kakka kuten siihen asti olin luullut. Herkullisen nakoinen pokale joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  2. Minä luulin sitä saksalaiseksi makkaraksi!

    VastaaPoista
  3. Hieno! Nyt vasta tajusin, että oon tehny vaan huonoja leipiä, kun ne aina jäävät syömättä ja loppuviimein olen luopunut koko eväiden teosta. Sunnuntaina olis junamatka tiedossa, taidan inspiroitua!

    VastaaPoista