30.10.2010

Leinosen keittiössä: Lasagne


Leinosen keittiössä™®© valmistetaan tänään kaikkien koululaisten kuningasruokaa, Lasagnea. Huolimatta juustokastikkeella läträämisestä, lassu on silti kohtalaisen nopea ja helppo ruoka valmistaa. Nopeutta tärkeämpää on kuitenkin se, että ruoka on helvetin hyvää. Kotona tehdyssä lasagnessa on vielä se hyvä puoli, että se on juuri sellaista kuin itse haluat, eikä mitään 50% lasagnea, kuten tonnikalalasagne tai kanalasagne. Jälleen kerran itseänikin uusavuttomammille selostan tässä nopeasti miten valmistat herkullista lasagnea kotikeittiössä.

  1. Kokkailuun tarvitaan aina hyvää musaa, tällä kertaa allekirjoittanut orientoutui läskifiilikseen kuuntelemalla Fat Joen kolmatta albumia Don Cartagena. Kovaa kamaa, tämän jälkeen Läski alkoi tehdä toinen toistaan huonompia levyjä.
  2. Pilko pari sipulia ja kuullota hetken aikaa, heitä melkein heti perään 400g jauhelihat perään. Jos mahdollista, käytä -30% hintalapun jauhelihaa, koska that's the gangsta way. Samaan syssyyn sipulien kanssa kannattaa kuoria valkosipulit, tällä tavalla kuorimisen aiheuttama vitutus on kerralla hoidettu alta pois.
  3. Kun soossi on ruskistunut hieman, heitä sekaan valkozipaleet, sekalaiset mausteet ja anna koko sotkun muhia puolisen tuntia. Mausteita oman maun mukaan, lasagne on kuitenkin melko kookas ruoka, joten turha säästellä maustamisen kanssa. Suola lihaliemestä. Tomaattimurskeen kanssa ei myöskään tule säästellä, on hyvä että lasagne on kosteaa ja mehukasta. Parempi liikaa kuin liian vähän.
  4. Ota kalja.
  5. Nakkaa kattila levylle ja ala henkisesti valmistautua valkokastikkeen pohjaan polttamiseen. Yritä estää tämä heittämällä hieman öljyä kattilan pohjalle.
  6. Heitä litraisesta maidosta 8 desiä kattilaan, loput (2dl) johonkin astiaan jossa teet suuruksen. Suurukseen pistä vajaa desi vehnäjauhoa ja sotke hyvin.
  7. Lisää suurus maitoon kun maito alkaa kiehua. Keitä suurusmömmöä viitisen minuuttia ja ala lisäämään juustoraastetta (200g) tai tuorejuustoa kastikkeeseen. Tässä vaiheessa se paska yleensä tarttuu pohjaan tai ainakin kiehahtaa yli. Älä panikoi, näin kuuluukin käydä. Juustovalinta on oman maun mukainen, maukkaampi juusto tuo maukkaan ruuan.
  8. Voitele vuoka.
  9. Aloita vuoan täyttäminen pohjalta lihakastikkeella, jonka jälkeen tee niin monta kerrosta kuin saat mahtumaan. Kerroksiin voi lisätä makuylläreiksi Aurajuustoa tai jotain muuta kivaa. Kannattaa rikkoa lasagnelevyjä, että saat neuroottisen tarkasti katettua jokaisen kerroksen.
  10. Päälle sitten kaikki ylimääräiset soossit ja juustoa.
  11. Anna koko satsin muhia uunin alemmalla keskitasolla ainakin kolme varttia. Lämpötila 175.
  12. Vajaan tunnin jälkeen poista herkullinen keitoksesi uunista, malta kuitenkin vielä puolisen tuntia. Anna ruoka vetäytyy ja nälkä kasvaa.
  13. Syö parhaassa seurassa, eli yksin.
P.S. Videon muuten näkee Youtubessa HD:na, kannattaa tsekata.
P.P.S. Videoissa ei edelleenkään ole taustamusiikkia, haluaisitko rämpytellä kitarallasi siihen sellaisen? Ota yhteyttä! Palkkioksi pizza!

3 kommenttia:

  1. Aivan mahtava blogi. Videon eteen on nähty vaivaa ja se näkyy. Tuotantoarvot kunnossa. Lasagnea lähtee ensi viikolla tulille!

    VastaaPoista
  2. Todella kovan luokan video! Ylipäätään täytyy tästä blogista todeta, että nyt on osuttu suoneen.

    Terveisin

    Touko

    VastaaPoista